Merikeskus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merikeskus on Suomen ympäristökeskukseen 1. tammikuuta 2009 perustettu organisaatio. Merentutkimuslaitos lakkautettiin ja sen toiminnot siirtyivät Suomen ympäristökeskukseen ja Ilmatieteen laitokselle. Merikeskukseen on keskitetty meriekologinen tutkimus aavalta mereltä rannikkovesille. Merikeskus tuottaa uutta tietoa merestä ja sen tilasta ja myös tutkimuksen avulla arvioi suojelutoimien tehoa ja menetelmiä. Noin puolet eli 53 henkilöä siirtyi Merentutkimuslaitokselta ympäristökeskuksen Merikeskukseen. Tutkimusalus Aranda on Merikeskuksen hallinnassa.

Toimintojen uudelleenjärjestelyn toivotaan selkeyttävän tutkimuksen organisointia, tutkimustyön tehokkuuden lisääntymistä, suomalaisen merentutkimuksen vahvistumista sekä tutkimuslaitosten roolia kansainvälisessä tutkimus- ja tiedeyhteisössä. Lisäksi toivotaan edellytyksiä meriturvallisuuspalveluiden tuotannon paranemiselle.

Tutkimusohjelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merikeskuksella on kolme tutkimusohjelmaa:

  • Meriympäristön tila
  • Meriekosysteemien toiminta
  • Meriekologia ja monimuotoisuus.

Ilmatieteen laitoksen merentutkimuksen ohjelmaan keskitettiin fysikaalinen merentutkimus, kuten aallokkoon ja merenkorkeuteen liittyvä palvelu- ja tutkimustoiminta.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä järjestöön, yhdistykseen tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.