Mark Sandrich

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mark Sandrich
Henkilötiedot
Koko nimi Mark Rex Goldstein
Syntynyt26. lokakuuta 1900
New York, New York, Yhdysvallat
Kuollut4. maaliskuuta 1945 (44 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia
Ammatti elokuvaohjaaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Mark Sandrich (26. lokakuuta 1900 New York, New York4. maaliskuuta 1945 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja. Hän opiskeli insinööritieteitä Columbian yliopistossa ja päätyi elokuva-alalle sattumalta autettuaan elokuvaohjaajaa vieraillessaan kuvauksissa tapaamassa ystäväänsä. Sandrich aloitti rekvisiitan parissa ja vuonna 1927 hän alkoi ohjaamaan lyhytkomedioita. Sandrich ohjasi seuraavana vuonna ensimmäisen pitkän elokuvansa, mutta palasi pian lyhytelokuvien pariin, joiden joukkoon kuuluu muun muassa Oscar-palkittu So This Is Harris! (1932), jonka jälkeen hän siirtyi taas ohjaamaan kokoillan elokuvia. 1930-luvulla Sandrich ohjasi joukon Fred Astairen ja Ginger Rogersin musikaaleja, kuten Continental – hupainen avioero (1934) ja Top Hat (1935).[1]

Sandrich siirtyi RKO:lta Paramountille vuonna 1940. Hänen merkittävimpiin Paramountille ohjaamiinsa elokuviin kuuluu vuonna 1942 valmistunut Ravintola Vapaa-aika, jonka päärooleissa näyttelivät Fred Astaire ja Bing Crosby. Sandrich kuoli yllättäen sydänkohtaukseen vuonna 1945 elokuvan Blue Skies esituotantovaiheessa. Blue Skiesin oli tarkoitus olla jatko-osa Ravintola Vapaa-ajalle.[1] Sandrich toimi Directors Guild of American puheenjohtajana 1943–1944.[2]

Valikoitu filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b Eder, Bruce: Mark Sandrich Rovi. Viitattu 12.5.2011. (englanniksi)
  2. Director's Guild Presidents Directors Guild of America. Viitattu 12.5.2011. (englanniksi)[vanhentunut linkki]