Marjukka Havumäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

  Marjukka Havumäki (s. 10. toukokuuta 1961 Jyväskylä[1]) on suomalainen toimittaja ja uutistenlukija, joka on työskennellyt Yleisradiossa vuodesta 1986 lähtien.[2] Havumäki on toiminut muun muassa itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton selostajana yhteensä 12 kertaa vuosina 2000–2011 eli kaikissa presidentti Tarja Halosen emännöimissä juhlissa.

Havumäki valmistui vuonna 1987 filosofian maisteriksi Turun yliopistosta pääaineenaan kotimainen kirjallisuus.[3] Hän aloitti tv-toimittajan uransa 1980-luvun keskivaiheilla amatöörivoimin tehdyssä Turun ylioppilaskylän Kylä-TV:ssä.[4] Ylellä Havumäki aloitti kesätoimittajana vuonna 1986, ja vuonna 1988 hänen työsuhteensa vakinaistettiin.[3]

Hänet tunnetaan myös kehitysvammaisten oikeuksien puolustajana. Havumäki on muun muassa toiminut asuntojen hankkimiseksi vammaisille ja tiedon lisäämiseksi heidän arjestaan ja elämästään. Havumäen esikoinen Kalle Havumäki, jolla on Williamsin oireyhtymä, on tullut tunnetuksi Resisposse-yhtyeen rap-solistina.[5][6]

  1. Talvitie, Liisa: Omaan kotiin. Apu, 20.11.2014, nro 47, s. 14–18.
  2. Marjukka Havumäki työstään: ”Joskus tuntuu siltä, että mikään ei riitä” idealista.fi. 23.11.2016. Arkistoitu 29.3.2019. Viitattu 29.3.2019.
  3. a b Kytölä, Laura: Ylen tv-uutisissa 35 vuotta työskennelleestä Marjukka Havumäestä tuli maan virallinen ”hovireportteri”, mutta arkielämässään hän ei kuninkaallisia paljon seuraa 9.5.2021. Helsingin Sanomat. Viitattu 9.5.2021.
  4. Rusi, Miikka: Televisio tuli kylään Turun ylioppilaslehti. 23.03.2016. Arkistoitu 6.9.2018. Viitattu 6.9.2018.
  5. Kehitysvammaisten puolustaja. Iltalehti, 2010, nro 31.5., s. 12.
  6. Television uutisankkuri Marjukka Havumäki: ”Oikeus ihmisarvoiseen elämään ja asumiseen kuuluu myös kehitysvammaisille" Tampereen kaupunkilähetys
Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.