Marjaniemi (Hailuoto)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Marjaniemen majakka.
Oulun yliopiston Perämeren tutkimusasema.

Marjaniemi on kylä Hailuodon kunnassa ja samalla Hailuodon saaren läntisin niemi Perämerellä.

Marjaniemi on valtakunnallisestikin tunnettu hiekkarannoistaan, kalastajakylästään sekä vuonna 1871 valmistuneesta majakastaan. Marjaniemessä sijaitsivat aiemmin myös Oulun yliopiston Perämeren tutkimusasema sekä Luotsausliikelaitoksen luotsiasema, joka oli pohjoisen Perämeren luotsaustoiminnan keskus.

Marjaniemestä muutama kilometri etelään sijaitsee lomakylä Ranta-Sumppu. Saaren läpi kulkeva seututie 816 päättyy Luototalon luokse entisen luotsiaseman ja Marjaniemen majakan juurelle. Marjaniemeen on rakennettu myös nykyaikainen tuulivoimalaitos, jonka tuottama energia kattaa puolet Hailuodon sähköntarpeesta.

Marjaniemestä muodostui paikallinen merenkulun keskuspaikka vasta 1700-luvun lopulla. Vielä vuonna 1753 Marjaniemessä sijainneen 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa perustetun tilan mainitaan olleen autio. Marjaniemen asutus alkoi ensimmäisen väylämerkin ja myöhemmän tunnusmajakan valmistumisen myötä. Jo ennen vuotta 1800 Marjaniemen kalastajat toimivat luotseina lisätienestien toivossa, avustaen Ouluun pyrkiviä aluksia. Luotsaus- ja majakkatoiminta siirtyi kruunulle vuonna 1849, siihen saakka siitä vastasivat oululaiset porvarit.[1]

  1. Reijo Heikkinen: Marjaniemen majakka ja saaren pookit reijoheikkinen.fi. Arkistoitu 21.9.2013. Viitattu 23.7.2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.