Manhattan Steak House

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Manhattan Steak House
Perustettu 1986
Toimiala ravintolapalvelut

Manhattan Steak House on suomalainen pihviravintolaketju. Ketjun ensimmäinen ravintola avattiin Helsingin Forumin 0. kerrokseen vuonna 1986.[1] Nykyisinmilloin? ketjulla on kolme ravintolaa, joista kaksi on Helsingissä ja yksi Tampereella.[2] Ravintolan ruokalistalla on pääosin pihviruokaa ja salaatteja. Esplanadilla Helsingissä sijaitseva Manhattan on ainoa ketjun ravintola, joka ei sijaitse kauppakeskuksessa.

Vuonna 2016 Manhattan Steak House Oy:n omistajat myönsivät syyllisyytensä kahden miljoonan euron veropetokseen jättäessään käteismyyntiä kirjaamatta ylös. Yhteiskunnalta jäi verotuloja saamatta ravintoloista noin 1,1 miljoonaa euroa ja toimitusjohtajan Karupanan Devandaran henkilökohtaisia veroja vajaa miljoonaa euroa.[3] Devandara korvasi verovelat kokonaisuudessaan prosessin aikana. [4] Devandara tuomittiin kahden vuoden ja yhden kuukauden vankeusrangaistukseen sekä vähemmistöosakkaana ollut 55-vuotias nainen vuoden ja 11 kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä 80 tunnin yhdyskuntapalveluun. Molemmat tuomittiin myös viiden vuoden liiketoimintakieltoon.[5] Hovioikeus ei muuttanut tuomiota miltään osin.[6]

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.