Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut ovat kansainvälisen yleisurheiluliiton WA:n järjestämät maastojuoksun korkeatasoisimmat kansainväliset arvokilpailut.

Kansainväliset maastojuoksun mestaruuskilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1903. MM-kisojen arvon kisat saivat vuonna 1973, kun ne siirtyivät IAAF:n alaisuuteen. Vuodesta 2011 lähtien MM-kisat on järjestetty joka toinen vuosi keväällä. Sitä ennen ne järjestettiin joka vuosi.

Kilpailumatkat ovat aikuisilla, sekä miehillä että naisilla, noin kymmenen kilometriä ja junioreissa (alle 20-vuotiaat) miehillä noin 8 kilometriä ja naisilla noin 6 kilometriä.[1] Sekä aikuisissa sekä junioreissa järjestetään sekä henkilökohtainen että joukkuekilpailu. Vuonna 2017 ohjelmaan tuli sekaviesti, jossa joukkueet koostuvat kahdesta mies- ja kahdesta naisjuoksijasta juoksujärjestyksen ollessa vapaa[2]. Vuoteen 2015 saakka miesten kilpailun pituus oli noin 12 kilometriä ja vuosina 1998–2015 naisten kilpailun pituus noin 8 kilometriä. Vuosina 1998–2006 kilpailuohjelmassa oli aikuisilla kaksi matkaa, kun sekä miehillä että naisilla oli lisäksi ns. lyhyt matka, joka oli pituudeltaan noin 4 kilometriä. Ennen vuotta 1998 naisten kilpailun pituus oli 4–6 kilometriä.[3]

 
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.