Liigacup 2012

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liigacupin kausi 2012
Joukkueiden määrä 12
Ajankohta 13. tammikuuta4. huhtikuuta 2012
Mestari TPS
Ottelut 31
Paras maalintekijä Tommi Kari ja Aleksi Ristola (6)
Suurin kotivoitto FC InterIFK Mariehamn 5–0
Suurin vierasvoitto HakaTPS 0–4

 ← 2011

2013 → 

Liigacup 2012 oli alkuvuodesta 2012 pelattu jalkapallokilpailu, johon osallistuivat Veikkausliigan 12 joukkuetta. Se oli järjestyksessään 16. Liigacup. 4. huhtikuuta pelatussa loppuottelussa Turun Palloseura voitti rangaistuspotkukilpailun jälkeen Helsingin Jalkapalloklubin.

Alkulohkovaihe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailun alkulohkovaiheessa joukkueet jaettiin kolmeen neljän joukkueen lohkoon, joissa joukkueet kohtasivat toisensa sekä kotona että vieraissa. Kaksi parasta jokaisesta lohkosta ja kaksi parasta lohkossaan kolmanneksi sijoittunutta joukkuetta pääsi puolivälieriin. Jatkoon selviytyvät joukkueet saavat lisäksi aloittaa Suomen Cupissa 2012 myöhemmältä kierrokselta kuin muut pääsarjajoukkueet. Joukkueet jaettiin alkulohkoihin liigahallituksen kokouksen yhteydessä 28. marraskuuta 2011. Lohkovaiheen ottelut pelattiin 13. tammikuuta17. maaliskuuta 2012 välisenä aikana.

Joukkue O V T H TM PM ME P
TPS 6 5 0 1 11 3 +8 15
Inter 6 4 0 2 11 3 +8 12
Haka 6 1 1 4 3 10 -7 4
MIFK 6 1 1 4 5 14 -9 4
27. tammikuuta 2012 Inter 0–1 TPS Javenture-Areena, Turku
Raportti
Ottelupöytäkirja
Ristola 59'
Tuomari: Mattias Gestranius
6. helmikuuta 2012 MIFK 3–0 TPS Eckeröhallen, Eckerö
Kangaskolkka 18', 25'
Wiklöf 57'
Raportti
Ottelupöytäkirja
Yleisömäärä: 350
Tuomari: Tommi Grönman
3. helmikuuta 2012 MIFK 0–1 Haka Eckeröhallen, Eckerö
Raportti
Ottelupöytäkirja
Pirinen 37' Yleisömäärä: 380
Tuomari: Vesa Hätilä
10. helmikuuta 2012 TPS 1–0 Haka Javenture-Areena, Turku
Ristola 35' Raportti
Ottelupöytäkirja

Tuomari: Petteri Kari
17. helmikuuta 2012 Inter 5–0 MIFK Javenture-Areena, Turku
Paajanen 6', 30', 48'
Sirbiladze 49'
Gnabouyou 90'
Raportti
Ottelupöytäkirja

Tuomari: Miikka Lähdesmäki
24. helmikuuta 2012 Inter 2–0 Haka Javenture-Areena, Turku
Aho 54'
Ojala 88'
Raportti
Ottelupöytäkirja

Tuomari: Tommi Grönman
27. helmikuuta 2012 Haka 2–2 MIFK Saharan tekonurmi, Valkeakoski
Järvi 54'
Dema 87'
Raportti
Ottelupöytäkirja
Kangaskolkka 14', 23'
Tuomari: Mikko Lehtola
2. maaliskuuta 2012 TPS 2–0 Inter Javenture-Areena, Turku
Lehtonen 3'
Ristola 62'
Raportti
Ottelupöytäkirja

Tuomari: Dennis Antamo
7. maaliskuuta 2012 MIFK 0–3 Inter Eckeröhallen, Eckerö
Raportti
Ottelupöytäkirja
Kauko 54'
Sirbiladze 58'
Ojala 81'
Yleisömäärä: 407
Tuomari: Mikko Leino
10. maaliskuuta 2012 TPS 3–0 MIFK Javenture-Areena, Turku
Lehtonen 6'
Kolehmainen 29'
Ristola 53'
Raportti
Ottelupöytäkirja

Tuomari: Miikka Lähdesmäki
10. maaliskuuta 2012 Haka 0–1 Inter Saharan tekonurmi, Valkeakoski
Raportti
Ottelupöytäkirja
Sirbiladze 63' Yleisömäärä: 200
Tuomari: Toni Ollikainen
14. maaliskuuta 2012 Haka 0–4 TPS Saharan tekonurmi, Valkeakoski
Raportti
Ottelupöytäkirja
Pennanen 16'
Lähde 37'
Ääritalo 74'
Ristola 90+1'

Tuomari: Dennis Antamo
Joukkue O V T H TM PM ME P
Honka 6 4 1 1 15 6 +9 13
HJK 6 3 1 2 10 12 -2 9
MYPA 6 2 1 3 7 11 -4 7
Lahti 6 1 2 3 9 12 -3 5
13. tammikuuta 2012 HJK 3–2 Lahti Talin jalkapallohalli, Helsinki
Sadik 8', 27'
Mannström 48'
Raportti
Ottelupöytäkirja
Kari 32'
Länsitalo 53'
Yleisömäärä: 583
Tuomari: Antti Munukka
20. tammikuuta 2012 HJK 4–0 MYPA Talin jalkapallohalli, Helsinki
Pohjanpalo 30', 36'
Kastrati 41'
Lahti 69'
Raportti
Ottelupöytäkirja

Tuomari: Jari Järvinen
4. helmikuuta 2012 HJK 0–2 Honka Talin jalkapallohalli, Helsinki
Raportti
Ottelupöytäkirja
Väyrynen 9'
Tammilehto 86'

Tuomari: Toni Ollikainen
10. helmikuuta 2012 Honka 2–1 MYPA Myyrmäki-halli, Vantaa
Dudu 78', 89' Raportti
Ottelupöytäkirja
Oksanen 74' Yleisömäärä: 155
Tuomari: Jari Järvinen
14. helmikuuta 2012 Honka 4–1 Lahti Myyrmäki-halli, Vantaa
Rexhepi 56'
Äijälä 58', 88'
Väyrynen 90'+4'
Raportti
Ottelupöytäkirja
Kari 73' Yleisömäärä: 159
Tuomari: Toni Ollikainen
17. helmikuuta 2012 Honka 4–0 HJK Myyrmäki-halli, Vantaa
Tammilehto 19'
Äijälä 51'
Dudu 70', 85'
Raportti
Ottelupöytäkirja
Yleisömäärä: 323
Tuomari: Antti Munukka
21. helmikuuta 2012 MYPA 2–1 Honka Lehtomäen tekonurmi, Kouvola
O’Neill 38'
A Lody 48'
Raportti
Ottelupöytäkirja
Vasara 65'
Tuomari: Tommi Grönman
21. helmikuuta 2012 Lahti 1–2 HJK Lahden suurhalli, Lahti
Kari 87' (rp.) Raportti
Ottelupöytäkirja
Pohjanpalo 60'
Kastrati 79'
Yleisömäärä: 427
Tuomari: Dennis Antamo
25. helmikuuta 2012 MYPA 1–1 Lahti Lehtomäen tekonurmi, Kouvola
Kukka 75' (rp.) Raportti
Ottelupöytäkirja
Tynkkynen 64'
Tuomari: Mattias Gestranius
29. helmikuuta 2012 Lahti 2–2 Honka Kisapuiston tekonurmi, Lahti
Bäckman 57'
Kari 72'
Raportti
Ottelupöytäkirja
Großöhmichen 31' (om.)
Rexhepi 90'

Tuomari: Ville Nevalainen
3. maaliskuuta 2012 MYPA 3–1 HJK Lehtomäen tekonurmi, Kouvola
Oksanen 16'
Selin 43'
O’Neill 89' (rp.)
Raportti
Ottelupöytäkirja
Pelvas 74'
Tuomari: Mikko Leino
14. maaliskuuta 2012 Lahti 2–0 MYPA Kisapuiston tekonurmi, Lahti
Kari 14', 32' Raportti
Ottelupöytäkirja

Tuomari: Jari Järvinen
Joukkue O V T H TM PM ME P
Jaro 6 3 1 2 7 6 +1 10
KuPS 6 2 3 1 7 7 0 9
VPS 6 2 1 3 7 7 0 7
JJK 6 2 1 3 10 11 -1 7
20. tammikuuta 2012 JJK 1–1 KuPS Wallsport Areena, Seinäjoki
Virtanen 72' Raportti
Ottelupöytäkirja
Andreasen 86'
Tuomari: Dennis Antamo
28. tammikuuta 2012 Jaro 1–0 VPS Tellushalli, Pietarsaari
Niang 10' Raportti
Ottelupöytäkirja
Yleisömäärä: 691
Tuomari: Petteri Kari
11. helmikuuta 2012 Jaro 2–2 KuPS Tellushalli, Pietarsaari
Wargh 60'
Sara 69'
Raportti
Ottelupöytäkirja
Ilo 45'+1'
James 81'
Yleisömäärä: 422
Tuomari: Mikko Lehtola
11. helmikuuta 2012 JJK 2–4 VPS Wallsport Areena, Seinäjoki
Manninen 5'
Hilska 84'
Raportti
Ottelupöytäkirja
Parikka 45' (rp.), 66' (rp.)
Böling 69'
Jibrin 87'

Tuomari: Ville Nevalainen
15. helmikuuta 2012 Jaro 3–2 JJK Tellushalli, Pietarsaari
Niang 35'
Skrabb 49'
Wargh 59'
Raportti
Ottelupöytäkirja
Gruborovics 29' (rp.)
Linjala 84'
Yleisömäärä: 451
Tuomari: Mikko Leino
18. helmikuuta 2012 VPS 1–0 Jaro Botnia-halli, Mustasaari
Fowler 34' Raportti
Ottelupöytäkirja
Yleisömäärä: 718
Tuomari: Vesa Hätilä
18. helmikuuta 2012 KuPS 1–3 JJK Kuopio-halli, Kuopio
James 53' Raportti
Ottelupöytäkirja
Korte 52'
Wusu 76'
Reintam 87'
Yleisömäärä: 1 160
Tuomari: Ville Nevalainen
25. helmikuuta 2012 VPS 0–1 KuPS Botnia-halli, Mustasaari
Raportti
Ottelupöytäkirja
Voutilainen 47' Yleisömäärä: 650
Tuomari: Miikka Lähdesmäki
7. maaliskuuta 2012 JJK 0–1 Jaro Vehkalammen tekonurmi, Jyväskylä
Raportti
Ottelupöytäkirja
Niang 50'
Tuomari: Pasi Kallio
10. maaliskuuta 2012 VPS 1–2 JJK Botnia-halli, Mustasaari
Morrissey 82' Raportti
Ottelupöytäkirja
Innanen 39'
Hilska 71'
Yleisömäärä: 712
Tuomari: Suad Lulic
14. maaliskuuta 2012 KuPS 1–0 Jaro Kuopion keskuskenttä, Kuopio
Kalu 40' Raportti
Ottelupöytäkirja
Yleisömäärä: 350
Tuomari: Toni Pohjoismäki
17. maaliskuuta 2012 KuPS 1–1 VPS Kuopion keskuskenttä, Kuopio
Venäläinen 67' Ottelupöytäkirja Morrissey 75' Yleisömäärä: 467
Tuomari: Ville Nevalainen

Puolivälierät pelataan yksiosaisina. Kotiedun saavat lohkovoittajat ja paras lohkossaan toiseksi sijoittunut joukkue.

Puolivälierät Välierät Loppuottelu
                   
       
 TPS  4
 MYPA  0  
 TPS  2
   VPS  0  
 Honka  0
 VPS  1  
 TPS  1 (4)
   HJK  1 (2)
 Jaro  2
 Inter  3  
 Inter  2 (5)
   HJK  2 (6)  
 HJK  2
 KuPS  1  

Puolivälierät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
21. maaliskuuta 2012 Honka 0–1 VPS Tapiolan urheilupuiston tekonurmi, Espoo
Raportti Fowler 15'
Tuomari: Tommi Grönman
21. maaliskuuta 2012 Jaro 2–3 Inter Tellushalli, Pietarsaari
Aalto 5'
Skrabb 58'
Raportti
Ottelupöytäkirja
Lehtonen 19'
Paajanen 52'
Sirbiladze 56'
Yleisömäärä: 720
Tuomari: Ville Nevalainen
21. maaliskuuta 2012 HJK 2–1 KuPS Sonera Stadium, Helsinki
Sadik 32'
Okkonen 60'
Raportti
Ottelupöytäkirja
Ilo 78'
Tuomari: Petteri Kari
23. maaliskuuta 2012 TPS 4–0 MYPA Yläkenttä, Turku
Ristola 5'
Pennanen 39'
Ääritalo 59'
Hyyrynen 87'
Raportti
Ottelupöytäkirja

Tuomari: Vesa Hätilä
28. maaliskuuta 2012 TPS 2–0 VPS Yläkenttä, Turku
Ääritalo 49', 65' Raportti
Ottelupöytäkirja

Tuomari: Antti Munukka
29. maaliskuuta 2012 Inter 2–2, 5–6 rp. HJK Yläkenttä, Turku
Bouwman 49'
Sirbiladze 85'
Raportti
Ottelupöytäkirja
Perovuo 57'
Pelvas 59'

Tuomari: Mattias Gestranius
4. huhtikuuta 2012 TPS 1–1, 4–2 rp. HJK Sonera Stadium, Helsinki
Lähde 44'

Pennanen Maali rangaistuspotkusta
Kolehmainen Maali rangaistuspotkusta
Nyberg Maali rangaistuspotkusta
Lähde Maali rangaistuspotkusta
Raportti
Ottelupöytäkirja
Pohjanpalo 49'

Zeneli Ei maalia rangaistuspotkusta
Pohjanpalo Ei maalia rangaistuspotkusta
Pelvas Maali rangaistuspotkusta
Kansikas Maali rangaistuspotkusta
Yleisömäärä: 2 123
Tuomari: Dennis Antamo

Maalintekijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuusi maalia:

Viisi maalia:

Neljä maalia:

Kolme maalia:

Kaksi maalia:

Yksi maali:

Oma maali:

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]