Libretto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Claudio Monteverdin L'Orfeo oopperan libreton kansisivu.

Libretto [liˈbretto] (ital. libretto ’pieni kirja, kirjanen’) on laajamittaisen laulumusiikkiteoksen, kuten oopperan, operetin, oratorion tai passion teksti.[1][2] Libretto sisältää sekä lauluosuuksien sanat että mahdolliset resitatiivit ja puhutut vuorosanat. Libretoksi kutsutaan myös baletin tai tanssiteoksen juonimateriaalin sisältävää käsikirjoitusta.

Libreton kirjoittaminen poikkeaa jonkin verran puhutun draaman vuorosanojen käsikirjoittamisesta. Laulettuna ja orkesterin säestämänä puhe etenee usein hitaammin kuin luonnollisessa puherytmissä, mikä täytyy huomioida tekstin määrässä ja etenemisvauhdissa. Lisäksi musiikkiteoksissa laulettujen sanojen seuraaminen voi olla yleisölle haastavampaa kuin puhutussa näytelmässä. Tästä syystä tarpeettoman vaikeita ilmaisuja ja esimerkiksi monimutkaisia lauserakenteita pyritään usein välttämään. Myös aiemmin sanotun toistaminen voi edesauttaa kerronnan seuraamista ja vahvistaa keskeisiä tekstinkohtia, joten toistoa käytetään tehokeinona libretoissa useammin, kuin puhutussa draamassa.[2]

Libretto voi olla kokonaan alkuperäisteos tai se voi pohjautua esimerkiksi tunnettuun näytelmään tai romaaniin.[2] Musiikkiteoksista passioiden teksti pohjautuu jonkin evankeliumin tekstiin Jeesuksen viimeisistä päivistä, vaikka passioiden librettoihin yleensä on lisätty myös uutta aineistoa.lähde?

Libreton kirjoittajaa kutsutaan nimellä libretisti, joka tarkoittaa siis sekä käsikirjoittajaa että sanoittajaa.lähde?

  1. Definition of LIBRETTO www.merriam-webster.com. Viitattu 10.7.2022. (englanniksi)
  2. a b c libretto | musical theatre | Britannica www.britannica.com. Viitattu 10.7.2022. (englanniksi)
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.