Leonard Slatkin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Leonard Slatkin

Leonard Edward Slatkin (s. 1. syyskuuta 1944 Los Angeles) on yhdysvaltalainen kapellimestari. Hän on toiminut vuodesta 2008 Detroitin sinfoniaorkesterin ja vuodesta 2010 ranskalaisen Orchestre National de Lyonin musiikillisena johtajana.[1]

Sekä isän että äidin puolelta ukrainalaista sukua oleva Slatkin varttui Los Angelesissa. Hänen isänsä oli viulisti ja kapellimestari Felix Slatkin ja äiti sellisti Eleanor Aller. Isä oli konserttimestarina 20th Century Fox -elokuvayhtiön orkesterissa, äiti soolosellistinä Warner Brothers -yhtiön orkesterissa. Vanhemmat soittivat myös kuuluisassa Hollywood String Quartetissa, ja perheen tuttavapiiriin kuului monia muusikoita ja elokuvatähtiä.[1]

Slatkin sai stipendin opiskelemaan säveltämistä Indianan yliopistossa, mutta keskeytti opinnot yhden lukukauden jälkeen kun ei halunnut osallistua pakolliseen sotilaskoulutukseen. Isänsä varhaisen kuoleman jälkeen Leonard Slatkin tunsi itsensä vapaaksi toteuttamaan unelmaansa kapellimestarin työstä, huolimatta ujoudestaan.[2] Hän opiskeli Aspenin musiikkijuhlien kurssilla Walter Susskindin johdolla ennen pääsyään Juilliard Schooliin, jossa hän erikoistui orkesterinjohtoon ranskalaisen Jean Morelin johdolla, opiskelutoverinaan muun muassa suomalainen Leif Segerstam.[1] Slatkin debytoi vuonna 1966, ja vuonna 1968 Walter Susskind nimitti hänet Saint Louisin sinfoniaorkesterin avustavaksi kapellimestariksi. Vuonna 1977 Slatkin nimitettiin New Orleansin sinfoniaorkesterin musiikilliseksi neuvonantajaksi.

Slatkin johti 1970-luvun lopulla ja vuonna 1980 San Franciscon sinfoniaorkesterin kanssa sarjan Beethoven-festivaalikonsertteja. Hänet tunnetaan mm. Saint Louisin sinfoniaorkesterin pitkäaikaisena ylikapellimestarina 1979–1996, Yhdysvaltain kansallisorkesterin ylikapellimestarina 1996–2008 sekä BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina 2000–2004.

Slatkin nimettiin 2006 Nashvillen sinfoniaorkesterin kapellimestariksi. Hän toimii myös Pittsburghin sinfoniaorkesterin vierailevana kapellimestarina alkaen 2008. Hänet otettiin St. Louis Walk of Fameen 1990, ja hän oli vuonna 2003 National Medal of Artsin saaneiden joukossa. — Slatkin on vieraillut Suomessa vuosina 1980 ja 2015.[3]

Slatkin on vuodesta 2011 ollut naimisissa säveltäjä Cindy McTeen kanssa. Tämä on hänen neljäs avioliittonsa. Kolmannen vaimonsa, sopraano Linda Hohenfeldin kanssa hänellä on poika Daniel.

  1. a b c RSOn kapellimestarina Leonard Slatkin, Yle Klassinen 9.4.2015.
  2. Wroe, Nicholas: Star-spangled Promenader, The Guardian 14.7.2001, viitattu 9.4.2015.
  3. Sirén, Vesa: Hätkähdyttävä oopiumisinfonia soi perjantaina – Leonard Slatkinin edellisestä vierailusta on yli 30 vuotta. Helsingin Sanomat. 10.4.2015. Arkistoitu 18.4.2015. Viitattu 10.4.2015.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.