Legioonateatteri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Legioonateatteri on tamperelainen harrastajateatteri. Teatterin perustivat teatteriohjaajat Virpi Koskela ja Timo Seppälä työttömille nuorille järjestetyn näytelmäkurssin päätteeksi syksyllä 1993. Toiminnan tarkoituksena on ehkäistä syrjäytymistä ja passivoitumista.

Legioonateatteri rahoitetaan julkisin, sekä lahjoitusvaroin. 2010 suurimmat rahoittajat olivat Pirkanmaan ja Pohjanmaan ELY-keskukset, Tampereen kaupunki, sekä opetusministeriö. Legioonateatterilla on toiminut vuodesta 2006 lähtien nuorten ilmaisupainotteinen työpaja, joka järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Ilmaisupainotteinen työpaja valmistaa yhdessä osallistujien kanssa näytelmän, jota esitetään avoimissa tilaisuuksissa yleisölle.

Nuorten työpajat ovat alle 29-vuotiaille, työttömille nuorille tarkoitettuja työharjoittelupaikkoja. Nuorten työpajatoiminnan sisällöllinen kehittäminen kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriössä nuorisoyksikön toimialaan. Nuorisotyön kannalta työpajat ovat nuorille hyviä paikkoja elämäntaitojen kehittämiseen, aikuistumiseen, yhteisölliseen kasvuun ja työssäoppimiseen.

Työpajojen rahoitus jakautuu opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön kesken. Työhallinto ohjaa nuoria työharjoitteluun ja työmarkkinatuella pajaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa pajatoiminnan kehittämisestä ja perusrahoituksesta. Pajojen rahoitus koostuu ylläpitäjän osuudesta, myytävistä palveluista, myyntituloista ja erikseen myönnettävästä tulosperusteisesta avustuksesta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on siirtänyt nuorten työpajatoiminnan kehittämishankkeiden pajakohtaisen päätöksenteon, kuten avustamisen, ELY-keskuksille.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.