Lars Olsson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Lars Olsson
Lars Olsson
Maa:  Ruotsi
Miesten hiihto
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Zakopane 1962 4 × 10 km

Lars Olsson (s. 13. lokakuuta 1932 Bograngen, Torsbyn kunta) on ruotsalainen hiihtäjä, joka kilpaili 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alkupuolella.[1]

Lars Olsson tai paremmin tunnettu lempinimellä ”Finnskoga-Lasse” kotiseutunsa mukaan oli ennen kaikkea lyhyempien matkojen eli 15 kilometrin kilpahiihtäjä. Hän oli mukana Ruotsin olympiajoukkueessa Squaw Valleyssä 1960. Hän ei päässyt 15 kilometrille, joka aiheutti siihen aikaan keskustelua ruotsalaislehdistössä. Hänet valittiin sitten 4 × 10 kilometrin viestin avausosuudelle, jolla hän toi Ruotsin joukkueen ykkösenä vaihtoon. Ruotsin joukkue jäi kuitenkin mitalisijojen ulkopuolelle neljänneksi tässä viestissä. Seuraavissa hiihdon arvokisoissa eli Zakopanen vuoden 1962 MM-hiihdoissa tuli sitten menestystä, kun Ruotsin joukkue otti kultaa. Finnskoga-Lasse hiihti siinä myös avausosuuden. Hän hiihti myös 15 kilometriä ja sijoittui siinä kahdeksanneksi.[2] Vuoden 1964 Innsbruckin talviolympialaisissa Seefeldin laduilla hän oli 15 kilometrillä 16:s eikä päässyt enää hiihtämään viestiä, jonka Ruotsi silloin myös voitti. Olssonin korvasi silloin vielä varsin kokematon Karl-Åke Asph.[3]

  1. Lars Olsson Sveriges Olympiska Kommitté. Viitattu 6.7.2015. (ruotsiksi)
  2. Men 15km Nordic Skiing World Championship 1962 Zakopane (POL) – Tuesday 20.02 todor66.com. Viitattu 10.5.2015. (englanniksi)
  3. Lars Olsson SR/Olympic Sports. Arkistoitu 7.9.2011. Viitattu 10.5.2015. (englanniksi)