Laivat puuta, miehet rautaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Laivat puuta, miehet rautaa on Reino Helismaan sanoittama ja Toivo Kärjen säveltämä laulu, jonka Tapio Rautavaara levytti vuonna 1952. Levytyksessä Rautavaaraa säestivät Kärjen yhtye sekä Rallineloset-kvartetti, johon kuuluivat Ami Loven, Pekka Nuotio, Reino Ahtiainen ja Urho Niemelä.[1] Vuonna 1977 kappaleen levytti Vesa-Matti Loiri albumilleen Vesku Helismaasta.

Rautavaara levytti kappaleen vain pari vuotta hänen ja Helismaan väitetyn välirikon jälkeen. Toivo Kärki kertoi Maarit Niiniluodon toimittamassa elämäkerrassa, että Rautavaaran ja Helismaan välit eivät palanneet heidän kiertueryhmänsä loppuvuodesta 1950 hajottua enää koskaan ennalleen, ja esitti todisteena, ettei Rautavaara kelpuuttanut laulettavakseen mitään hänen ja Helismaan nimenomaan Rautavaaraa varten tekemää kappaletta, kuten Reppu ja reissumies ja Kulkurin iltatähti. Kärki jätti kuitenkin mainitsematta, että Rautavaara otti mielellään levytettäväkseen kappaleet Laivat puuta, miehet rautaa ja levyn kääntöpuolelle tallennetun Lauluni aiheet; etenkin jälkimmäisestä tuli yksi Rautavaaran tunnuskappaleista.[2]

Laulaja ja koomikko Jope Ruonansuu teki kappaleesta oman mukaelmansa nimellä Ennen piti miehet valtaa vuonna 2003 ilmestyneelle poliittisteemaiselle levylleen Finnshits.[1]

  1. a b Kalervo Kärki: Sydämeni sävel: Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 310–312. Helsinki: Mediapinta Oy, 2015. ISBN 978-952-235-888-2.
  2. Lasse Erola: Tapsa: Tapio Rautavaaran elämä, s. 202. Helsinki: Helsinki-kirjat, 2012.
Tämä musiikkikappaleeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.