Kuopio tanssii ja soi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuoden 1984 festivaalijuliste, valokuvaaja Ilmari Kostiainen, suunnittelu Erkki Ruuhinen.

Kuopio tanssii ja soi on Pohjoismaiden vanhin ja laajin kansainvälinen tanssifestivaali.[1] Viikon mittaisessa ohjelmassa on tanssi- ja musiikkiesityksiä sekä koulutusta.

Idean tapahtuman järjestämisestä sai vuonna 1967 Kuopion kaupungin silloinen orkesterinjohtaja Lauri Siimes, palattuaan opintomatkaltaan Yhdysvalloista. Tapahtuman ideointiin osallistui Siimeksen lisäksi Kuopion silloinen kaupunginjohtaja Eino Luukkonen, teatterijohtaja Aimo Hiltunen sekä Kuopion balettikoulun silloinen johtaja Elsa Sylvestersson. Festivaalia on järjestetty vuodesta 1970 lähtien, jolloin festivaali oli nimeltään Kuopio tanssii. Vuonna 1971 tapahtuman nimi muutettiin nykyiseksi, Kuopio Tanssii ja Soi.[2]

Tapahtuma nykyään

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuopio tanssii ja soi -tapahtuman taiteellisena johtajana toimii Riku Lehtopolku (2020–)[3] ja toiminnanjohtajana syyskuusta 2022 lähtien Salima Peippo[4]. Vuosina 2002–2019 taiteellisena johtajana toimi Jorma Uotinen.[3] Vuosina 1996[5]–2021 toiminnanjohtajana toimi Anna Pitkänen ja hänen jälkeensä vuoden verran Johanna Rajamäki.[6][4]

Festivaalin ohjelmisto koostuu noin kahdestakymmenestä nykytanssin, klassisen baletin ja folkloren (mm. flamenco, breakdance) tanssiesityksestä, noin neljästäkymmenestä tanssin ammattilaisille, harrastajille ja aloittelijoille tarkoitetusta tanssikurssista, sekä kattavasta tori-, klubi- ym. ilmaisohjelmatarjonnasta. Vuosittain festivaalin eri tapahtumissa vierailee kymmeniätuhansia ihmisiä.

Finland Festivals nimesi Kuopio tanssii ja soi -tapahtuman vuoden 2006 festivaaliksi. Vuonna 2009 järjestettiin 40. Kuopio tanssii ja soi (11.–17.6.2009), joka ylitti tavoitteensa. Esitykset keräsivät yli 8 000 katsojaa.[7]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]