Kuningaskunnan kisat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kannatuslippu vuoden 2007 kisojen aikana

Kuningaskunnan kisat (holl. Koninkrijksspelen) ovat joka toinen vuosi järjestettävät urheilukilpailut Alankomaiden kuningaskuntaan kuuluville maille. Ensimmäiset Kuningaskunnan kisat järjestettiin vuonna 1965 yrityksenä saada kuningaskunnan osia läheisemmiksi. Yritys ei ottanut tuulta alleen ja vuonna 1995 Erica Terpstra perusti uudelleen jo vuonna 1983 lakkautetut kisat. Nykymuotoisia kisoja ei ole järjestetty vuoden 2009 kisojen jälkeen, sillä 2011 kisat peruttiin Alankomaiden Antillien poliittisten ongelmien jälkeen. Myöskään 2013 kisoja ei käyty, joten seuraavaksi tavoitteena on käydä kisat vuonna 2015. Aruballa ja Alankomaiden Antilleilla kisat ovat olleet hyvin suosittuja. Eniten Kuningaskunnan kisoja on järjestetty Aruballa, joissa kisat on käyty kolmesti.

Nykymuotoiset kilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kisoissa on aikojen saatossa kilpailtu seitsemässä eri lajissa, jotka ovat:

Osallistujamaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäisissä kisoissa oli mukana neljä maata. Vuonna 1975 Suriname jäi kuitenkin pois itsenäistyttyään ja vuosien 1975-1983 kisat käytiinkin Alankomaiden Antillien ja Alankomaiden voimin. Kisojen uudistuttua myös Aruba tuli mukaan ja on nykyäänkin mukana yhdessä Alankomaiden kanssa. Alankomaiden Antillit jäävät pois, mikäli kisoja vielä järjestetään, sillä maa jakautui vuonna 2010.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.