Kotikaupunkipolku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kotikaupunkipolku on kartalle koottu kävelyreitti, joka esittelee kaupunkia tai kaupunginosaa sen uusille ja vanhoille asukkaille tarkoituksena näiden kotiutumisen edistäminen ja kotipaikkatuntemuksen lisääminen. Joskus kotikaupunkipolkuja kutsutaan lyhyemmin kaupunkipoluiksi, mutta kaupunkipolulla voidaan tarkoittaa myös laajemmin erilaisia kaupunkeihin määriteltyjä sisältöpolkuja.[1] Maalaiskunnissa vastaavia polkuja voidaan kutsua kotiseutupoluiksi.

Kotikaupunkipolkujen kohteiden sisältö on monipuolinen ja monialainen. Kohteiden aiheita voivat olla muun muassa paikallinen geologia, biologia, historia, kulttuuri, kaavoitus, arkkitehtuuri, henkilöhahmot ja tulevaisuudennäkymät. Kotikaupunkipolkujen erityisenä piirteenä onkin useiden eri aihealueiden yhdistäminen kokonaiskuvan muodostamiseksi kohdealueesta.

Kotikaupunkipolku on kehittynyt Leppävaaran Neliapila-reitistöstä, jonka Leppävaara-seura julkaisi vuonna 2000. Sen jälkeen kotikaupunkipolkuja on laadittu ainakin Espoossa, Helsingissä, Vantaalla, Järvenpäässä ja Riihimäellä.

Kotikaupunkipolkujen keskeinen kohderyhmä ovat uudet asukkaat: niin maassamuuttajat kuin maahanmuuttajatlähde?. Polut kuitenkin soveltuvat kaikkien kotikulmistaan kiinnostuneiden kuljettavaksi ja myös matkailijoiden käyttöön joko yksin tai ryhmissä. Kotikaupunkipolkuja voi soveltaa koulujen retkipäivien sekä työpaikkojen tyky-toiminnan ohjelmaksi. Kaikille avoimia opastettuja kävelyretkiä kotikaupunkipoluilla on järjestetty esimerkiksi kaupunkijuhlien ja vastaavien tapahtumien yhteydessä.

Kotikaupunkipolkujen suunnitteluun ja toteutukseen ovat osallistuneet kaupunginosayhdistykset sekä eri alojen viranomaiset ja asiantuntijat: muun muassa kulttuuri- ja museoihmiset, matkailuoppaat, paikallishistorian harrastajat, biologit, geologit, arkkitehdit ja kaupunkisuunnittelijat.

  1. Urbaanin retkeilyn portaali http://www.kaupunkipolut.fi/

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]