Kimmo Kuusniemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kimmo Kuusniemi
Henkilötiedot
Ammatti elokuvaohjaaja ja -tuottaja
Muusikko
Laulukielet suomi ja englanti
Aktiivisena 1977–
Tyylilajit hard rock, heavy metal
Soittimet kitara, rummut
Yhtyeet Sarcofagus, Kimmo Kuusniemi Band

Kimmo Tapani Kuusniemi on suomalainen kitaristi sekä televisio- ja elokuva-alan toimija. Hän on yksi suomalaisen metallimusiikin pioneereista. Kuusniemen vuonna 1977 perustamaa Sarcofagus-yhtyettä pidetään Suomen ensimmäisenä heavy metal -yhtyeenä.

Sarcofagus teki 1980-luvun alussa kaikkiaan kolme albumia, joista kaksi ensimmäistä vuonna 1980. Yhtyeen kolmas albumi oli 1982 ilmestynyt suomenkielinen Moottorilinnut, joka julkaistiin nimellä Kimmo Kuusniemi Band. Sarcofagus teki paluun 2000-luvulla ja julkaisi uuden levyn vuonna 2007.

Moottorilinnut-albumin jälkeen Kuusniemi jätti musiikin tekemisen ja siirtyi televisio- ja elokuvatuotantojen pariin. Hän ohjasi ja kuvasi erilaisia mainoksia, tietoiskuja sekä lyhyita valistuselokuvia. Vuonna 1992 Kuusniemi muutti puolisonsa kanssa Englantiin, jossa hän asuu edelleen. Kuusniemi on muun muassa kuvannut lukuisia musiikkivideoita eri artisteille, kuten Madonna lähde?, Grace Jones lähde? ja The Verve lähde?. Lisäksi hän on toiminut ohjaajana useiden metalliyhtyeiden selvennä videoilla sekä säveltänyt elokuvamusiikkia.[1]

Vuonna 2008 valmistui Kuusniemen ohjaama dokumenttielokuva Promised Land of Heavy Metal, joka kertoo heavymusiikin asemasta ja kehityksestä Suomessa. Elokuvassa Kuusniemi haastattelee suomalaisten muusikoiden lisäksi muun muassa presidentti Tarja Halosta.

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.