Kharondas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kharondas (m.kreik. Χαρώνδας; 500-luku eaa.) oli antiikin kreikkalainen lainsäätäjä, joka oli kotoisin Katanesta Sisiliasta.[1]

Kharondaan tarkkaa ajoitusta ei tunneta. Hänet on joskus esitetty Pythagoraan (n. 580-504 eaa.) oppilaana, mutta varmuudella tiedetään vain, että hän eli ennen Anaksilas Rhegionlaista (n. 494-476 eaa.), sillä hänen lakinsa olivat käytössä Rhegionissa ennen kuin kyseinen tyranni hylkäsi ne.[1]

Kharondaan lait oli alun perin kirjoitettu runosäkeinä. Katanen lisäksi myös muut Sisilian ja Suur-Kreikan khalkislaiset siirtokunnat ottivat ne käyttöönsä. Aristoteles arvosti Kharondaan lakeja ennen kaikkea siksi, että ne olivat täsmällisemmin ilmaistu kuin myöhemmät lait. Hän sanoo, etteivät lait olleet muuten erityisen huomionarvoiset, paitsi sikäli, että ne rankaisivat väärästä valasta.[2]

Tarinaa, jonka mukaan Kharondas surmasi itsensä astuttuaan epähuomiossa neuvoston kokoukseen aseistettuna, päätyen näin rikkomaan omia lakejaan, kerrotaan myös Zaleukoksesta ja Diokles Syrakusalaisesta.[3] Lakien katkelmat, jotka Johannes Stobaios ja Diodoros Sisilialainen laittavat Kharondaan nimiin, ovat myöhäisempää uuspythagoralaista alkuperää.[1]

  1. a b c Encyclopaedia Britannica 11th ed. (1911), hakusana ”Charondas”. Encyclopaedia Britannica Company, Cambridge, Englanti.
  2. Aristoteles: Politiikka II.12.
  3. Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto XII.11-19.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]