Kevätpiippo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kevätpiippo
Kevätpiippo kuvattuna Johann Georg Sturmin teoksessa Deutschlands Flora in Abbildungen (1796).
Kevätpiippo kuvattuna Johann Georg Sturmin teoksessa Deutschlands Flora in Abbildungen (1796).
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Poales
Heimo: Vihviläkasvit Juncaceae
Suku: Piipot Luzula
Laji: pilosa
Kaksiosainen nimi

Luzula pilosa
(L.) Willd.

Katso myös

  Kevätpiippo Wikispeciesissä
  Kevätpiippo Commonsissa

Kevätpiippo (Luzula pilosa) on aikaisin keväällä kukkiva vaatimaton, monivuotinen vihviläkasvi.

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kukkiva kevätpiippomätäs Keravalla.

Kevätpiippo kasvaa löyhinä mättäinä ja kasvaa 15–30 cm korkeaksi. Lehtitupet ovat umpinaisia. Lehdet ovat noin senttimetrin leveitä ja talvivihreitä. Lehtien reunat ovat pitkän, harvan karvan peittämät. Kukinto on sarjamainen, harsu ja harittavahaarainen. Tähtimäiset kukat ovat tavallisesti yksittäin pitkien jäykkien haarojen päissä. Kukan kehälehdet ovat tummanruskeita. Kasvi on tuulipölytteinen. Suomessa kevätpiippo kukkii touko-kesäkuussa.[1][2]

Kevätpiipon hedelmä on kolmesiemeninen, kartiomainen kota. Siemenet ovat munanmuotoisia ja pari millimetriä pitkiä. Siemenissä on käyrä, valkoinen ja öljypitoinen rasvalisäke.[1] Ne sisältävät rasvaa, joten muurahaiset keräävät niitä ravinnokseen ja levittävät samalla siemeniä laajemmalle.[2]

Kevätpiippoa tavataan lähes koko Euroopassa lukuun ottamatta suurinta osa Pyreneiden niemimaata, Etelä-Ranskaa, Italiaa ja Kreikkaa. Venäjällä levinneisyysalue jatkuu Keski-Siperiaan saakka. Lisäksi lajia kasvaa erillisenä esiintymänä Kaukasuksen alueella.[3] Suomessa kevätpiippo on hyvin yleinen laji koko maassa aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.[4]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kevätpiippo viihtyy monenlaisissa metsäympäristöissä, kuten erilaisissa kangasmetsissä, lehdoissa, lehtokorvissa ja -niityillä. Lisäksi sitä tavataan metsänreunoissa, pensaikoissa sekä koivuletoilla.[5]

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  1. a b Retkeilykasvio 1998, s. 530, 533.
  2. a b Oulun kasvit 2005, s. 164–165.
  3. Den virtuella floran: Vårfryle. (ruotsiksi) Viitattu 26.8.2011.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Kevätpiipon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 26.8.2011.
  5. Retkeilykasvio 1998, s. 533.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]