Ketokylmänkukka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ketokylmänkukka
Uhanalaisuusluokitus

Silmälläpidettävä [1]

Silmälläpidettävä

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Suku: Kylmänkukat Pulsatilla
Laji: vulgaris
Kaksiosainen nimi

Pulsatilla vulgaris
(L.) P. Mill.

Synonyymit
Katso myös

  Ketokylmänkukka Wikispeciesissä
  Ketokylmänkukka Commonsissa

Lännenkylmänkukka eli ketokylmänkukka eli tarhakylmänkukka (Pulsatilla vulgaris, aikaisemmin Anemone pulsatilla)[2] on Euroopassa tavattava kylmänkukkalaji. Suomesta laji hävisi, mutta nykyään sitä tavataan eteläisessä ulkosaaristossa Örön saarella.[3]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lännenkylmänkukan kukka.
Lännenkylmänkukan hedelmistössä on pitkäotaisia pähkylöitä.

Monivuotinen lännenkylmänkukka on heikosti mätästävä ja kasvaa kukkimisaikana 10–20 senttimetriä korkeaksi. Aluslehdet kasvavat kukinnan aikana ja lakastuvat syksyllä. Kohenevien lehtien ruoti on 3–15 cm pitkä. Lehtilapa on jopa yli 10 cm leveä ja kerrotusti pariliuskainen. Liuskat ovat hyvin kapeita. Varsilehdet kasvavat varren tyvestä yhdiskasvuisena suorana kiehkurana. Kooltaan ne ovat 2–5 cm pitkiä, valkokarvaisia ja liuskat ovat kärkiosistaan niukkaliuskaisia. Yksittäinen kukka on tavallisesti alla 10 cm:n pituisen kukkaperän päässä, mutta hedelmävaiheessa kukkaperä kasvaa jopa 25 cm pitkäksi. Kukan kehä on teriömäinen ja siinä on kuusi kehälehteä. Kehälehdet ovat 1,5–4 cm pitkiä, kaikki saman levyisiä ja väriltään sinisiä tai violetinsinisiä. Kehälehtien ulkopinta on valkokarvainen. Lännenkylmäkukka kukkii aikaisin keväällä. Hedelmistö koostuu noin 3 mm pitkistä pähkylöistä, joilla on 2–5 cm pitkä ota. Muiden kylmänkukkalajien tapaan myös lännenkylmänkukka on myrkyllinen kasvi.[4]

Lännenkylmänkukka on monirotuinen ja siitä tunnetaan monia alalajeja. Esimerkiksi Ruotsissa tavataan nimirodun tarhakylmänkukan (ssp. vulgaris) lisäksi gotlanninkylmänkukkaa (ssp. gotlandica).[5]

Lännenkylmänkukka muistuttaa suuresti hämeenkylmänkukkaa (P. patens) sekä myös etelänkylmänkukkaa (P. pratensis), jonka kanssa se voi myös risteytyä. Lajin tiedetään risteytyneen myös kangasvuokon (P. vernalis) kanssa.[5]

Lännenkylmänkukkaa tavataan ainoastaan Euroopassa. Sitä kasvaa Itä-Ranskasta Unkariin ja Länsi-Ukrainaan ulottuvalla alueella. Etelässä levinneisyysalue rajoittuu Alppeihin ja Pohjois-Balkanille, pohjoisessa Saksaan, Puolaan, Tanskaan ja Ruotsiin. Lajia kasvaa myös Keski-Englannissa.[5] Lännenkylmänkukka on Euroopassa hävinnyt monilta esiintymisalueiltaan. Suomessa lännenkylmänkukkaa tiedettiin kasvaneen vain yhdessä paikassa: Salon Kavilannummella. Tästä pienestä esiintymästä viimeinen havainto oli vuodelta 1938. Laji ilmeisesti hävisi keräilyn, pihoihin siirron sekä metsittymisen takia. Ensimmäiset maininnat Kavilannummen esiintymispaikasta ovat jo 1770-luvulta. Lännenkylmänkukka lienee ollut Suomessa muinaistulokas.[6] Nykyään laji on levinnyt uudelleen Suomeen ja sen nykyinen ainoa kasvupaikka on Örön saarella.[3]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salon esiintymispaikassaan lännenkylmänkukka kasvoi hiekkapohjaisella mäntykankaalla pienellä aukiolla kärrytien varressa. Suomea lähimmät nykyiset kasvupaikat Ruotsissa ovat kuivia törmiä, laidunniittyjä ja hiekkaisia rantoja.[6]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Uotila, Pertti: Lännenkylmänkukka. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 59.
  1. Pulsatilla vulgaris IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: hakusana Pulsatilla. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 5.11.2011.
  3. a b Heli Saavalainen: Uhanalaisten perhosten linnakesaari avautuu matkailijoille Helsingin Sanomat. 30.5.2015. Viitattu 30.5.2015.
  4. Retkeilykasvio 1998, s. 71, 74.
  5. a b c Den virtuella floran: Backsippa (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 5.11.2011.
  6. a b Uotila 1997, s. 59.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]