Keskustelu:Ulosotto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Artikkelin päivitys on tarpeellinen

[muokkaa wikitekstiä]

Ulosotto on Suomessa tehotonta, koska suojaosat ja sosiaalietuuksista ei leikata pääsääntöisesti, mutta säästynyt tuki voidaan ulosmitata. Kuitenkin on otettava huomioon elätettävät ja tulot, jotka voivat nostaa tulorajaa, joka voi vaihdella, mutta yli 1800 euroa kuukaudessa josta 1/3 suojaosa kutakuinkin en ole tietoinen tarkasta summasta Ulosotossa. Voi myös lisätä että maksamattomista kuluista ulosottoon aiheuttaa maksuhäiriömerkinnän määräajan tai valituksen umpeuduttua ja voi aiheuttaa myös sosiaalihuollossa huoli-ilmoituksen joka johtaa melkein aina huostaan-ottoon ainakin talous-asioissa mikäli ei kykene huolehtimaan henkilö-kohtaisesta taloudesta. Myös käteisen nosto on kielletty ja siirto muiden tileille ja tiettyjen lahjakorttien osto ja anonyymi kaupanteko netissä ja tilaukset tietyin tapauksin on estetty, puutteita voi toki olla. Lähes kaikilla on vaikeuksia ja tahdottomuutta maksaa velkaansa takaisin ulosotossa tai on mielenterveys tai päihde tai vammaisuus-ongelmia talousongelmien ohella melkein kaikilla. Loput näistä maksavat joskus velkansa takaisin ja osa on ulkomailta asti, kuten pakolaisia Lähi-Idästä ja muualta maailmasta, jossa paikallinen uskonto ja kulttuuri voi olla toisenlaista. Usein lähiomaisille kertominen voi auttaa tilanteen selvittelyssä, mutta usein. ei aina ei johda tuloksiin ylläolevien syiden takia.

Asia on muutenkin hallituksen ja eduskunnan perustusvalio lautakunnan käsittelyssä vaalikautena 2023-2027 aikana ja voi vaikuttaa ulosoton toimintaan. Suomessa on tehoton ulostotto-laitoksen toiminta ja laki on jäänyt paikalleen vuosiksi ja jää jatkossakin. Onneksi ollaan länsimaissa, joissa korruptio on vähäistä, ei niinkään rikokset Suomessa asuvilla ihmisillä. Sitäpaitsi artikkeli on yksipuolinen eikä ota kantaa puolesta tai toiseen, eikä kyllä kerro kaikkien osapuolien näkökantoja ulosoton toimintaan, joka pitäisi tulla ilmi jossakin muodossa tai lähteissä, jos vielä hengissä tai käyttökelpoisina. Allekirjoittanut lukenut artikkeleita netissä ja ulosottolaitoksen nettisivuilta. Nonlln (keskustelu) 6. syyskuuta 2023 kello 23.49 (EEST)[vastaa]