Keskustelu:Jukka Korpela (tietokirjailija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Artikkelissa esitetään vastakkaisina termit asiaton ja asiaperäinen. Vaikka sanojen kirjoitusasuissa on yhteinen kanta, käsittääkseni niiden merkitys ei ole ihan sama, mikä liittynee myös ao. henkilöstä esitettyihin kritiikkeihin: hyvin asiaperäinen teksti voi olla myös samaan aikaan asiatonta tai epäasiallista, mikäli asiallisella viitataan jälkimmäisessä tapauksessa arkikielen tavoin käyttäytymisen asiallisuuteen. Esimerkiksi virke

"Typeränä kun et tullut edes ajatelleeksi FAQ:n vilkaisua, et voinut havaita siellä olevaa huomautusta listamuuttujatyyppisistä oletusparametreista metodeita määriteltäessä: ne alustetaan vain yhden kerran"

voi olla ns. asiapitoisuudeltaan 100% täyttä tavaraa, mutta useimmat ihmiset pitävät sitä asiattomana asenteen suhteen sen tylyyden vuoksi (vaikkakin joissain tapauksissa ymmärrettävänä, jos ei nyt hyväksyttävänä;jos ko. henkilö kyselee toistuvasti FAQ:ssa esitettyjä kysymyksiä, joihin on vastattu jo useamman kerran /asialliseen/ sävyyn, että kannattaa vilkaista FAQ:ta..)

--Edvard M 09:57 heinä 16, 2004 (UTC)

Kannattaisiko historiantutkija-Korpela kuitenkin siirtää omalle sivulleen? Ei tämä tapa käsitellä kaimoja saman artikkelin alla kovin järkevältä tunnu. --ML 11. elokuuta 2005 kello 10:22:40 (UTC)

Yhdyn tähän.KR.

Nimen tarkenteena oleva "nettipersoona" minusta kovin koominen. :) Eikö sen sijaan voisi kirjoittaa esim. "tietotekniikan asiantuntija" tai jotain vastaavaa? --Hippophaë 11. elokuuta 2005 kello 16:37:01 (UTC)

Minusta koko nimen tarkenteen voisi poistaa ja artikkelin voisi laittaa kertomaan tästä henkilöstä ilman täsmennyssivuja. Toisesta Jukka Korpelasta ei pitäisi tehdä artikkelia vain siksi, että sillä on sama nimi kuin tällä kuuluisammalla. Yhtään vähättelemättä professoreiden ja tutkijoiden arvokasta työsarkaa olen sitä mieltä, että kaikkia professoreita ja tutkijoita ei pitäisi ottaa tänne, elleivät ole tunnetumpia tai jo historiallisia. Myönnän, että tämä kyllä suosisi ehkä asiattomastikin julkkis- ja kohutieteilijöitä, jotka eivät ehkä ole sen parempia kuin muutkaan. Professorit voisi kyllä laittaa esimerkiksi yliopistojensa artikkeliin tai viittauksina heidän tutkimusalaansa sivuaviin artikkeleihin. Jos johonkin tyyppiin sitten viitataan useammin, voi siitä tehdä tänne artikkelin.
Niin, ja olen muuten sitä mieltä, että kaikesta edellä sanotustani huolimatta wikipedian pitäisi olla erityisen sallivainen kaikkea akateemista kohtaan Tuohirulla 12. elokuuta 2005 kello 03:41:04 (UTC)
Jukka Korpela on erittäin tunnettu historioitsija.
"Toisesta Jukka Korpelasta ei pitäisi tehdä artikkelia vain siksi, että sillä on sama nimi kuin tällä kuuluisammalla.". Ei sitä siksi ole kirjoitettu, ja vaikka Netti-Jukka on kuuluisampi "nettikulttuurissa", niin sen ulkopuolella historia-Jukka on huomionarvoisampi ja tunnetumpikin nimi kuin muutaman tietotekniikan käyttöoppaan kirjoittanut nettikorpela. Vaikka nettikulttuuria haluaisi nettiensyklopediassa vähän suosiakin ottamalla tänne vain netistä tuttuja juttuja yms., niin ei nyt kuitenkaan pitäisi suorastaan sorsia ulkopuolista maailmaa nettijulkisuuden eduksi. Ja mitä nimeen tulee, nettipersoon on minusta ihan ok. täsmenne, vaikea löytää parempaakaan. Toisen Jukan "historioitsijan" voisi kyllä vaihtaa vaikka historiantutkijaan. --ML 12. elokuuta 2005 kello 14:27:52 (UTC)

Kuuluisuus on kai suhteellista. Itse en ollut ennen kuullut tästä nettipersoonastakaan mitään. Eri piireissä eri ihmiset ovat tunnettuja. Laura 12. elokuuta 2005 kello 07:48:39 (UTC)

Ei kai Korpela ole erityisesti mikään tietotekniikan yleisasiantuntijakaan, "nettipersoona" olisi varmaan epiteettinä tarkin. Tosin Korpelahan käyttää nykyään nimeä "Jukka K. Korpela" erottuakseen muista Korpeloista. --Mikko Paananen 12. elokuuta 2005 kello 09:26:03 (UTC)
Kirjallisuusluettelon mukaan hänen asiantuntemuksensa on ainakin ohjelmoinnin ja WWW-julkaisun alalla varsin vakuuttava. Ollakseen jonkin alan asiantuntija ei yleensäkään tarvitse tietää kaikesta kaikkea. Asiantuntijathan erottuvat "taviksista" juuri jonkin kapean alan erikoistietämyksellään. --Hippophaë 12. elokuuta 2005 kello 16:11:56 (UTC)

Vai että Jukka "Yucca" Korpela... Pitäisikö lisätä vaikka Ilkka Kanervalle lempinimi Ike? Kommentin jätti 130.232.143.170 (keskustelu – muokkaukset).

Siinä vaiheessa, kun Kanerva käyttää omilla kotisivuillaan ja nyysikirjoituksiensa allekirjoituksessa muotoa Ilkka "Ike" Kanerva, niin mielihyvin lisätään. MorsSineMusisVita 22. huhtikuuta 2011 kello 13.47 (EEST)[vastaa]

Mitä virkkeellä "Jukka Korpela on koulutukseltaan filosofian kandidaatti, joka vastaa luonnontieteiden maisteria, pääaineenaan matematiikka" tarkoitetaan? Mielestäni tuo vastaavuus on vähän subjektiivinen käsite. Voisiko lausetta selkeyttää jotenkin vai pitäisikö tuo pilkkujen välissä oleva osuus poistaa? --78.27.96.167 3. toukokuuta 2013 kello 18.14 (EEST)[vastaa]

Vastaavuus ei ole subjektiivinen. Siihen aikaan, kun Korpela ko. tutkinnon matikasta suoritti, ei ollut luonnontieteiden maistereita olemassakaan. Sen jälkeen on pyyhkäissyt yli ensin kansallinen ja sitten kansainvälinen (Bologna) tutkinto(nimike)uudistus. Iivarius (keskustelu) 3. toukokuuta 2013 kello 19.19 (EEST)[vastaa]
OK. Minusta tuo lause on kömpelö joskin oikea. Eikö olisi sujuvampaa suomea jättää tuo maisterivastaavuus virkkeestä pois, kun se on näköjään selitetty jo sivulla maisteri? Siis "Jukka Korpela on koulutukseltaan filosofian kandidaatti pääaineenaan matematiikka".--78.27.96.167 4. toukokuuta 2013 kello 00.45 (EEST)[vastaa]

Merkittävyys 2014

[muokkaa wikitekstiä]

Korpelan tuotanto koostuu yliopistojen laskentakeskusten atk-käyttöoppaista sekä joistain luentomonisteista. Merkittävyys tietokirjailijana puuttuu. Yliopistoissa Suomessa on kymmenittäin profiililtaan samanlaisia "tietokirjailijoita".  –Kommentin jätti 130.233.179.227 (keskustelu) 18. syyskuuta 2014 kello 14.25‎ (EEST) [vastaa]

Artikkelin merkittävyys on punnittu vuoden 2007 poistoäänestyksessä, jossa aivan ylivoimainen enemmistö kannatti artikkelin säilyttämistä. Näin ollen aiheen merkittävyys on katsottu ilmiselväksi. --Pxos (keskustelu) 18. syyskuuta 2014 kello 14.52 (EEST)[vastaa]
Eikä ylläoleva kyseenalaistuksen perustelu pidä edes paikkaansa. Artikkelissa on listattu kirjallista tuotantoa, siinä on ihan normaaleja kustantamoiden julkaisemia tietokirjoja useitakin, eikä vain "laskentakeskusten oppaita ja luentomonisteita". Paljon vähemmillä kirjallisilla ansioilla on katsottu kirjailijat fi-wikissä merkittäviksi. --Jmk (keskustelu) 18. syyskuuta 2014 kello 18.26 (EEST)[vastaa]
Tuossa on muutama Docendon kustantama ohjelmointiopastyylinen kirja. WSOYpro on omakustanteisia, ja muut ovat kyllä noita yliopistojen käyttöopastyylisiä kirjoja.
Noiden perusteella ei ketään voi tietokirjailijana pitää.
Jos jostain vuonna 2007 löytynyt tarpeeksi puolustajia, niin epäilenpä, että myöhemmin puolustajia ei juurikaan tule löytymään, kun ei noissa julkaisuissa ole ainuttakaan yleisesti merkittävämpää todellista tietokirjaa. 87.92.33.212 23. huhtikuuta 2024 kello 12.57 (EEST)[vastaa]

Kysymys uudelleennimeämisestä

[muokkaa wikitekstiä]

Voisiko tämän artikkelin vaihtaa nimelle Jukka K. Korpela? (Sehän on nyt ohjaussivu.) --Geohakkeri (keskustelu) 13. marraskuuta 2014 kello 15.13 (EET)[vastaa]

Kyllä varmaan voi, mutta olisiko se mielekästä? --Hartz (keskustelu) 13. marraskuuta 2014 kello 15.20 (EET)[vastaa]
Niinpä. Taisin vain taas innostua liikaa. Nimittäin, sain vasta tänään selville, miten artikkelin voi siirtää uudelle nimelle, joten halusin vain kokeilla. --Geohakkeri (keskustelu) 13. marraskuuta 2014 kello 16.02 (EET)[vastaa]