Keskustelu:Ahlainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Onko Ahlainen Porin kaupunginosa? Osa Ahlaisista voi ehkä muodostaa kaupunginosan, mutta miten on? Tietääkö joku? Entinen kunta ei automaattisesti ole kaupunginosa.--Urjanhai 1. tammikuuta 2010 kello 00.26 (EET)[vastaa]

Porin karttapalvelun kaupunginosajakokartan perusteella Ahlainen tai mikään sen osa ei ole kaupunginosa lukuunottamatta mahdollisesti hyvin pientä aluetta Lampaluodon eteläosassa.
Väkilukuja koskien luettelossa käytettiin muotoa Lammi, koska Porin tilastollisessa vuosikirjassa alueen nimenä on "Lammin yks.", mikä tarkoittanee "Lammin yksinäistaloa". Se tuskin voi viitata muuhunkaan kuin tuohon kylään, jonka nimi on lähteestä riippuen Lamppi tai Lampi. Myös Anttoora, Bastuskär ja Lampaluoto olisivat vuosikirjan mukaan yksinäistaloja.
Suomenmaa-kirjan 1920-luvun version mukaan Ahlaisissa olisi 11 kylää, jotka ovat Alakylä, Antoora, Kellahti, Lampaluoto, Lamppi, Pastuskeri (Bastuskär), Pirttijärvi, Pohjajoen kylä (Pohjajoki), Rankkuu, Tyltty ja Ylikylä. Mikähän näistä kylälistoista on loppujen lopuksi se oikea? Maanmittauslaitoksen vuoden 2013 sijaintialueluettelossa esiintyy jopa sellainen muoto kuin Badstuskär. Pirttijärveä, Pohjajokea ja Tylttyä siellä taas ei ole. --Raksa123 (keskustelu) 29. marraskuuta 2013 kello 18.07 (EET)[vastaa]
Tuolta löytyy lista kaupunginosista pdf:nä [1] --Joe K. (keskustelu) 29. marraskuuta 2013 kello 18.19 (EET)[vastaa]
Kun kaupunginosat ovat netissä, niin kannattaa verrata muutkin artikkelit Porin kaupunginosista siihen. --Urjanhai (keskustelu) 29. marraskuuta 2013 kello 18.29 (EET)[vastaa]
Eri ikäisissä maanmittauslähteissä voi esiintyä kylien nimistä eri muotoja, mutta kun karttapaikan nimet ovat Kotuksen tarkistamia, niin niitä lienee paras käyttää. Tai vielä varmempi lähde on kotuksen julkaisu Alastarolla Ylistarossa, josta tarkistin nimen Lamppi (taivutus Lampissa). Samoin siellä on yhtäpitävästi karttapaikan kanssa muodot Pastuskeri ja Anttoora. --Urjanhai (keskustelu) 29. marraskuuta 2013 kello 18.22 (EET)[vastaa]
Katsoin myös maanmittauslaitoksen uudistusten luettelosta ([2]) ahlaisten kyliä. Sielläkään ei esiinny noita Pirttijärveä, Pohjajokea ja Tylttyä. Tämän perusteella voisi olla, että 1920-luvun Suomenmasassa ehkä on kylien joukossa myös kulmakuntia tms.--Urjanhai (keskustelu) 29. marraskuuta 2013 kello 18.29 (EET)[vastaa]
Mitähän paikannimiä/kulmakuntia maanmittauskylien lisäksi artikkelissa kannattaisi mainita? GT-tiekartassa Pirttijärvi, Pohjajoki ja Puoda on ainakin kirjoitettu yhtä suurella kuin Kellahti, Lampaluoto ja Lamppi. Paikkatietoikkunan maastokartalla on lihavoituna lisäksi Ämttöö, Trikanmäki, Sahakoski, Kankaankulma, Ristikallio, Lampinkartano, Korkeakoski, Mustalahti ja Keikvesi. Luontonimiä ovat mm. Lanskata, Saantee, Fiskee, Kiislee, Lynaskeri ja Gummandoora, vesistönimiä esim. Kolpanlahti, Pohjaselkä ja Baablinginlahti. --Raksa123 (keskustelu) 29. marraskuuta 2013 kello 18.41 (EET)[vastaa]
Lienee kai makuasia. Itse olen joskus luetellut kulmakuntia mainiten samalla mihin kylään ne kuuluvat, vrt. esim. Ypäjä, jossa tosin niitä olivat tainneet lisätä jo aiemmat muokkaajat. Muuten ne ehkä jäävät vähän irrallisiksi. --Urjanhai (keskustelu) 29. marraskuuta 2013 kello 19.08 (EET)[vastaa]
Gt-karttaan ei tässä kannata luottaa, koska siellä saatetaan poimia nimiksi esim. talonnimiä melko satunnaisesti. Ainakin Karttapaikan maastokartta sen sijaan on epävirallisille kulmakunnille hyvä ja varsin luotettava lähde. EDIT: Siis jos ne mainitaan, mutta oma kysymyksensä ehkä on, onko niitä kaikkia tarpeen luetella. --Urjanhai (keskustelu) 29. marraskuuta 2013 kello 19.12 (EET)[vastaa]
Lähiseudulla asuvana, mutta Ahlaista sen kummemmin tuntemattomana, sanosin että luetelluista nimistä soittaa jotakin kelloa Pohjajoki, Kellahti, Lampaluoto, Lamppi, Amttöö, Keikvesi, Kolpanlahti, Gummandoora ja Lanskata. Jokunen muukin nimi on kartalta tuttu, mutta en pitäisi niitä mainitsemisen arvoisina. --Joe K. (keskustelu) 29. marraskuuta 2013 kello 19.24 (EET)[vastaa]
Joo, noin yleisestihän useimmat tuollaiset, jotka eivät ole kyliä, ovat vain paikannimiä kartalla.--Urjanhai (keskustelu) 29. marraskuuta 2013 kello 20.11 (EET)[vastaa]
Eikä niitä ehkä siis sen takia kannata merkitä punalinkeillä. Kulmakuntia, joissa on on ollut oma koulu, on kai pidetyy kyliin rinnastettavina (vrt. esim. Saksala (Nousiainen)), mutta muista tuskin on juuri kerrottavaa.--Urjanhai (keskustelu) 29. marraskuuta 2013 kello 20.24 (EET)[vastaa]

Perustettu -kohdassa lukee: "kappeliseurakunta 1691, kirkkoherrakunta 1893, itsenäinen seurakunta 1908". Aika uskonnollista, miksei kuntahallinnon perustamisvuotta ole kerrottu? 109.240.5.236 4. toukokuuta 2024 kello 02.02 (EEST)[vastaa]