Ken Nelson (1911)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ken Nelson (19. tammikuuta 1911 Caledonia, Minnesota6. tammikuuta 2008 Somis, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen musiikkialan taustavaikuttaja. Hän toimi Capitol Recordsin country- ja westernosaston johtajana vuosina 1951–1971.

Nelson teki radiodebyyttinsä laulajana vuonna 1925. Teini-ikänsä vuosina hän vaikutti lukuisissa yhtyeissä ja teki muun muassa yhteistyötä Lee Gilletten kanssa. Gillette tutustutti Nelsonin Kaliforniaan, ja tämä sai jo pian merkittävän aseman yhdessä Yhdysvaltain tärkeimmistä levy-yhtiöistä. Hän vetäytyi 1976 ja kuoli Kaliforniassa hieman ennen kuin olisi täyttänyt 97 vuotta.

Nelsonin panosta countrymusiikkikulttuuriin hänen Capitol-vuosinaan pidetään niin merkittävänä, että hänelle myönnettiin vuonna 2001 paikka Country Music Hall of Famesta, jonka iäkkäin elossa oleva jäsen hän ennen kuolemaansa oli. Hän toimi tuottajana muiden muassa Merle Travisille, Hank Thompsonille, Jean Shepardille, Merle Haggardille, Roy Clarkille, Buck Owensille ja Freddie Hartille ja kiinnitti levy-yhtiöön useita arvostettuja muusikoita.

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.