Kauko Salminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kauko Olavi Salminen (23. heinäkuuta 1925 Tampere2. elokuuta 1999 Kauniainen) oli suomalainen diplomi-insinööri ja yritysjohtaja, joka sai teollisuusneuvoksen arvonimen vuonna 1982.[1][2]

Salmisen vanhemmat olivat vaatturi Eino Vilhelm Salminen ja Hilma Dagmar Järvinen. Hänen puolisonsa vuodesta 1950 oli diplomi-insinööri Mirja Jämes. Salminen kirjoitti ylioppilaaksi 1943 ja valmistui Teknillisen korkeakoulun kemian linjalta diplomi-insinööriksi 1949. Hän työskenteli Wärtsilä-Yhtymä Oy:n palveluksessa muun muassa teknillisen johtajan apulaisena, ja 1959 aloitti työskentelyn Vuorikemia Oy:n teknisenä johtajana. Salminen ansioitui sittemmin erityisesti titaanidioksidin tuotannonhaaran kehittäjänä. Vuorikemia Oy siirtyi Rikkihappo Oy:n omistukseen tytäryhtiönä, joka liitettiin pääyhtiöön 1968. Vuonna 1971 yhtiön nimeksi muutettiin Kemira Oy. Salminen siirtyi 1976 Kemiran kuituteollisuuteen keskittyneen Ryhmä Säterin johtajaksi, jonka Säterin tehtaalla Valkeakoskella työskenteli 1980-luvun alussa noin 1 200 henkilöä. Eläkkeelle Salminen jäi eläkkeelle 1982.[1]

  1. a b Sofia Kotilainen: Kauko Salminen Biografiasampo. Viitattu 10.7.2023.
  2. Suomalaiset talouden alan arvonimellä palkitut Kansallisbiografia. Viitattu 10.7.2023.