Karvakiviyrtti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karvakiviyrtti
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Saniaiset Pteridophytina
Luokka: Polypodiopsida
Lahko: Polypodiales
Heimo: Kiviyrttikasvit Woodsiaceae
Suku: Kiviyrtit Woodsia
Laji: ilvensis
Kaksiosainen nimi

Woodsia ilvensis
(L.) R.Br.

Katso myös

  Karvakiviyrtti Wikispeciesissä
  Karvakiviyrtti Commonsissa

Karvakiviyrtti oikealla, haurasloikko (Cystopteris fragilis) vasemmalla.

Karvakiviyrtti (Woodsia ilvensis) on pienikokoinen, paahteisten kallioiden saniaislaji.

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karvakiviyrtin maavarsi on lyhyt ja pysty. 5–20 cm pitkät, kertaalleen parilehdykkäiset lehdet kasvavat kimppuina. Lehtiruoti ja keskiranka ovat tiheäsuomuisia ja -karvaisia. Lehtilapa on kapeanpuikea. Lehdykät ovat kapeanpuikeita, liuskaisia, alta tiheäsuomuisia ja -karvaisia. Itiöpesäkeryhmät ovat pyöreitä ja ne ovat pitkien katesuomukarvojen ympyröimiä. Karvakiviyrtin itiöt kypsyvät Suomessa heinä-elokuussa. Vanhat lehtiruotien tyviosat jäävät törröttämään moniksi vuosiksi kasvin juureen.[1]

Karvakiviyrtti muistuttaa paljon tunturikiviyrttiä (W. alpina), jonka kanssa se myös voi risteytyä.[2]

Euroopassa karvakiviyrtin päälevinneisyysalue painottuu Norjaan, Ruotsiin, Suomeen ja Venäjän Karjalaan ja edelleen itään Uralille saakka. Muualla Euroopassa levinneisyysalue on laikuttaisempi. Sitä tavataan muun muassa Islannissa, Skotlannissa, Saksassa, Puolassa, Alpeilla ja Karpaateilla. Aasian puolella laji on levinnyt laajalle Siperiassa. Pohjois-Amerikassa sitä tavataan Alaskassa, Kanadassa ja Yhdysvaltain pohjoisosissa.[2] Suomessa karvakiviyrttiä kasvaa koko maassa. Etelä- ja Itä-Suomessa laji on tavallinen, pohjoisempana se harvinaistuu ja puuttuu paikoitellen kokonaan.[1][3]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karvakiviyrtti kasvaa kuivilla ja tavallisesti paisteisilla, karuilla kallioilla, louhikoissa ja isoilla metsäkivillä. Toisinaan se esiintyy myös varjoisilla paikoilla.[1]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  1. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 54.
  2. a b Den virtuella floran: Hällebräken (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 8.10.2011.
  3. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Karvakiviyrtin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 8.10.2011.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]