Kari Rauhanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kari Rauhanen (Sanok, 2015).

Kari Rauhanen (s. 19. helmikuuta 1962 Tampere) on suomalainen jääkiekkovalmentaja, joka on valmentanut myös Ruotsissa, Sveitsissä, Itävallassa, Romaniassa, Italiassa, Saksassa, Puolassa ja Tanskassa.[1] Rauhanen on suorittanut Suomen urheiluopistossa Ammattivalmentajatutkinnon.lähde?

Rauhanen aloitti valmennusuransa Tampereen Tapparan junioreissa 1990-luvulla. Sen jälkeen hän on toiminut Ikurin Vireen valmentajana sekä valmennuspäällikkönä.lähde? Vuonna 2002 hän muutti Turkuun ja toimi TuTo Hockeyn A-nuorten päävalmentajana sekä sen Mestis-joukkueen apuvalmentajana kaksi kautta. Mestiksessä pelaavan Joensuun Jokipoikien päävalmentaja hän oli kahden kauden ajan, minkä jälkeen hän siirtyi Ruotsiin Allsvenskaniin IFK Arbogan päävalmentajaksi kaudelle 2006–2007.[1]

Kaudella 2007–2008 Rauhanen korvasi Jari Helteen Mestiksen Titaanien päävalmentajana. Seuraavat kaksi kautta hän toimi Sveitsin liigan EHC Baselin päävalmentajana. Allsvenskanin Tingsryds AIF:n päävalmentajaksi 2010–2011 hän siirtyi kesken kauden. Kaudelle 2011–2012 päävalmentajuus/valmennuspäällikkyys italialaisen SV Kalternin junioriorganisaatiossa, jossa hän jatkoi joulutauolle ja siirtyi tammikuussa 2013 Itävallan liigan EHC Lustenaun päävalmentajaksi Gary Priorin tilalle. Kaudelle 2013–2014 Rauhanen sai kutsun MOL-liigan ASC Corona Brașovin päävalmentajaksi.[1] Rauhanen valittiin kaudella 2013–2014 MOL-liigan vuoden valmentajaksi sekä voitti myös maan mestaruuden Brasoville.

Marraskuussa 2014 Rauhanen otti vastaan päävalmentajan tehtävän Saksan DEL 2 -sarjassa pelaavan ESV Kaufbeurenin peräsimessä. Kaudelle 2015–2016 Rauhanen siirtyi Puolan pääsarjassa pelaavan STS Sanokin päävalmentajaksi.[1] Kaudelle 2017–2018 Rauhanen on solminut sopimuksen tanskalaisen pääsarjajoukkue IK Odensen kanssa.lähde?

  1. a b c d Eliteprospects.com - Kari Rauhanen eliteprospects.com. Viitattu 28.11.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]