Kalle Renfors

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo kansanedustajasta. Kirjailija Kalle Renforsista katso K. A. Puhdaskoski.
Kalle Renfors
Henkilötiedot
Syntynyt2. helmikuuta 1901
Tampere
Kuollut26. elokuuta 1968 (67 vuotta)
Tampere
Poliitikko
Puolue SKDL / SKP
Entiset puolueet STPV
Asema Kansanedustaja (1948–1954)
Vaalipiiri Hämeen pohjoinen
Kotipaikka Tampere
Puoliso Anna Maria Niemi (1922–1968)

Kaarle ”Kalle” Edvard Renfors (2. helmikuuta 1901 Tampere26. elokuuta 1968 Tampere) oli suomalainen kansanedustaja. Varsinaiselta ammatiltaan hän oli tehdastyöläinen ja puuseppä. Renfors oli huutolainen, joka myöhemmin työskenteli muun muassa Tampellan pellavatehtaalla. Kansakoulun lisäksi hän opiskeli sotavuosien jälkeen Sirola-opistossa.

Renfors oli mukana maanalaisessa SKP:ssa 1920-luvulta lähtien ja joutui toimintansa vuoksi myös vankilaan 1930-luvulla. Kansanedustajaksi hänet valittiin SKDL:n edustajana Hämeen läänin pohjoisesta vaalipiiristä vuoden 1948 eduskuntavaaleissa ja uudelleen vuoden 1951 vaaleissa. Vuoden 1950 presidentinvaalissa Renfors oli Mauno Pekkalan valitsijamiehenä. Kansanedustajakautensa jälkeen Renfors työskenteli Tampereella Osuusliike Voiman vahtimestarina aina kuolemaansa saakka.

Renfors kuului 1920-luvulla Tampereen kaupunginvaltuustoon[1] sekä Messukylän kunnanvaltuustoon, jonka puheenjohtajana hän toimi. Renfors tunnettiin erityisesti hyvänä puhujana, jonka vuoksi hän usein puhui koko vasemmistoryhmänsä puolesta.[1] Maaliskuussa 1930 Renfors valittiin Suomen Kehruu- ja Kutomatyöntekijäin Liiton palkalliseksi luottamusmieheksi liiton perustavassa kokouksessa.[2] Vuonna 1930 Renforsin toimiessa Tampereen kaupunginvaltuutettuna, äärioikeistolainen Lapuan liike yritti muiluttaa hänet, mutta yritys epäonnistui.[3]

  1. a b Peltola, Jarmo: "Työllisyys, työttömyys ja huolenpito : yhteiskunta Tampereella 1928-1938 : 1930-luvun lama teollisuuskaupungissa I", s. 198. Tampere University Press, 2008. ISBN 978-951-44-7337-1.
  2. Uusi liitto. Suomen Ammattijärjestö, 1930, nro 3. Artikkelin verkkoversio.
  3. Peltola, Jarmo: ”Oikeistolaisia tuulia ja sosiaalidemokraattista kunnallispolitiikkaa 1918–1940” Koskesta voimaa. Viitattu 13.8.2014.