Kalkhas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalkhas valvoo Ifigeneian uhraamista, pompejilainen fresko

Kalkhas (m.kreik. Κάλχας) oli kreikkalaisessa mytologiassa mykeneläinen tai megaralainen tietäjä, Thestorin poika, joka oli paras linnuista ennustaja – taito, jonka hän oli saanut Apollonilta[1].

Agamemnon viittasi Kalkhaaseen tietäjänä, joka ei koskaan ennustanut hänelle hyvää vaan ainoastaan pahaa[1]. Ensimmäisen kerran tähän oli viitattu, kun kreikkalaisten purjehtiessa Troijaa kohden Agamemnon oli tappanut erään Artemiille pyhitetyn hirven. Tästä suuttuneena jumalatar nosti epäsuotuisan sään, joka esti kreikkalaisia lähtemästä Auliin satamasta. Kalkhas kertoi tällöin Agamemnonille, että lepyttääkseen jumalattaren vihan tämän pitäisi uhrata tyttärensä Ifigeneia[2]. Toinen kerta tapahtui, kun Agamemnon sieppasi Khryseen tyttären Khryseiksen orjattarekseen ja kieltäytyi palauttamasta tätä takaisin tämän isällä lunnaitakaan vastaan. Apollonin lähetettyä ruton kreikkalaisten keskuuteen Kalkhas ilmoitti, että kulkutauti loppuu ainoastaan siten, että Khryseis palautetaan isälleen. Tästä seurasi puolestaan riita Agamemnonin ja Akhilleuksen välille[1].

Pian Troijan sodan jälkeen Kalkhas joutui kilpailuun taidoistaan toisen tietäjän, Mopsoksen, kanssa. Kalkhaan kysymykseen eräässä viikunapuussa olevien viikunoiden lukumäärästä Mopsos vastasi niitä olevan 10 001, ja tämän todettiin laskemisen jälkeen olevan totta. Mopsos puolestaan asetti Kalkhaalle kysymyksen, kuinka monta porsasta eräs emakko odotti, ja Kalkhas vastasi niitä olevan kahdeksan. Mopsos korjasi niitä olevan yhdeksän, ne kaikki olisivat uroksia ja kertoi vielä niiden syntymähetken. Kun näin myös tapahtui, Kalkhas tappiostaan murtuneena kuoli[3]. Strabon tosin kertoo yhdestä versiosta, jossa Kalkhaan kysymys ei olisi alun perinkään koskenut viikunapuuta vaan emakkoa, ja tämän lisäksi toisesta, jossa Kalkhaan kuolema olisi johtunut oraakkelin ennustuksesta, että tämä kuolisi, kun hän kohtaisi parempansa[4].

  1. a b c Homeros, Ilias 1.68–120 (engl. käännös)
  2. Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') Epitomi.3.21 (engl. käännös)
  3. Apollodoros, Kirjasto Epitomi 6.3–4 (engl. käännös)
  4. Strabon, Geografia 14.5.16 (engl. käännös)