Kaija Ward

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaija Ward
Henkilötiedot
Syntynyt27. syyskuuta 1947 Lahti (ikä 76)
Arvonimikauppaneuvos (2006)[1]
Muut tiedot
Tunnustukset monia
Yritys Eurokangas
Asema perustaja ja hallituksen puheenjohtaja; oli pitkäaikainen toimitusjohtaja[1]
Tutkinnot ekonomi (Helsingin kauppakorkeakoulu, 1971)[1]

Kaija Ward (s. 27. syyskuuta 1947 Lahti) on suomalainen ekonomi ja kauppaneuvos.[1]

Hän jatkoi vanhempiensa Saimi ja Veikko Heinosen Lahteen vuonna 1945 perustaman kangaskaupan alalla.[1][2] Ward toimi apuna vanhempiensa kangasliikkeissä jo pienenä. Hän lähti kuitenkin ensin opiskelemaan kieliä, mutta siirtyi sitten kauppatieteiden pariin ja valmistui ekonomiksi kauppakorkeakoulusta 1971. Hänet nimitettiin vanhempiensa tuolloin nimellä Sekunda ja Pala Ky toimineen kangaskauppaketjun apulaisjohtajaksi. Yhdessä miehensä Carl-Johan Wardin kanssa he kasvattivat yritystä merkittävästi ja laajensivat valikoimaa eurooppalaisiin kankaisiin ja laadukkaisiin vaatetuskankaisiin seuraavan vuosikymmenen aikana. Yrityksen nimeksi vaihdettiin Superkangas.[1]

Uutena liikekonseptina Ward perusti nykyisin Orimattilan Pennalassa päätonttoriaan pitävän, noin 400 henkeä työllistävän Eurokangas-yrityksen.[1][3] Sen ensimmäiset, suuret ja avarat, mutta asiakkailleen myös palvelua tarjoavat kangasmyymälät aukesivat vuonna 1991 Lahteen ja Turkuun. Kaija Ward osti Sekunda ja Pala Ky:n, joka fuusioitiin Eurokangas Oy:öön. Eurokangas laajeni täyden palvelun "kangastavarataloksi".[1] Hän toimi jonkin aikaa myös enkelisijoittajana ja esiintyi Leijonan kita -televisiosarjassa.[4][5]

Vuonna 1980 perustettua perheyritystä johtaa nykyisin jo seuraava sukupolvi; vuonna 2018 Eurokangas-konsernin toimitusjohtajana oli hänen poikansa Daniel Ward.[3][2]

Kaija Ward on saanut monia tunnustuksia, kuten Lahden vuoden yrittäjä (yhdessä miehensä kanssa) 1996, Euroopan menestynein naisyrittäjä (kahdesti), Vuoden lahtelainen 2008. Vuonna 2006 presidentti Halonen myönsi hänelle kauppaneuvoksen arvonimen.[6][1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Annastiina Henttinen: Kauppaneuvos Kaija Ward (1947–) Suomen talouselämän vaikuttajat. 16.9.2014. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, kansallisbiografia.fi. Viitattu 10.3.2018. (maksullinen)
  2. a b Kauppaneuvos Kaija Ward Eurokangas, eurokangas.fi. Viitattu 10.3.2018.
  3. a b Eurokangas Oy Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 10.3.2018.
  4. Kangasmiljonääri lyttää yrittäjyydestä haihattelevat 11.8.2012. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 10.3.2018.
  5. Raha juuttui leijonien kitaan 12.12.2007. Talouselämä, talouselama.fi. Viitattu 10.3.2018.
  6. Vuoden lahtelainen 2008: Kauppaneuvos Kaija Ward 1.11.2007. Lahti Seura ry. Viitattu 10.3.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]