Julia Tuttle

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Julia Tuttle
Henkilötiedot
Syntynyt22. tammikuuta 1849
Cleveland, Ohio, Yhdysvallat
Kuollut14. syyskuuta 1898 (49 vuotta)
Miami, Florida, Yhdysvallat
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Puoliso Frederick Tuttle
Lapset 2

Julia DeForest Tuttle (o.s. Sturtevant; 22. tammikuuta 1849 Cleveland, Ohio14. syyskuuta 1898 Miami, Florida) oli yhdysvaltalainen yrittäjä, jonka omistamalle maa-alueella Miamin kaupunki rakennettiin. Tuttlea on usein kutsuttu "Miamin äidiksi". Hänen sanotaan edelleen olevan ainoa nainen, joka on perustanut suureksi kasvaneen yhdysvaltaisen kaupungin.[1]

Tuttle syntyi vuonna 1849 Clevelandissä. Hän avioitui liikemies Frederick Tuttlen kanssa vuonna 1867. Pariskunta sai kaksi lasta, Fannien ja Henryn. Aviomiehen kuoltua tuberkuloosin seurauksena Tuttle päätti muuttaa Ohiosta Floridaan, jossa hän oli vieraillut jo usein aiemmin isänsä luona. Tuttle osti 640 eekkerin (n. 26 hehtaaria) kokoisen maa-alan Miami-joen pohjoispuolella sijaitsevalta alueelta, jossa sijaitsi seminolesotien aikana perustettu armeijan tukikohta Fort Dallas. Syrjäisellä alueella oli tiheitä metsiä ja upottavia soita, asutusta oli lähiseuduilla hyvin vähän.[1][2][3]

Tuttle edisti merkittävällä tavalla Miamin rakennuttamista. Hänen onnistui vuosien yrittämisen jälkeen houkutella teollisuusjohtaja Henry Flagler jatkamaan omistamaansa Floridan itärannikon rautatietä osavaltion eteläosan Fort Dallasiin saakka. Miamin kaupunki perustettiin virallisesti vuonna 1896, mutta Tuttle ei voinut osallistua kaupunginoikeuksia koskeviin vaaleihin, sillä naisilla ei tuohon aikaan ollut äänioikeutta. Kaupungin perustamisen jälkeen Tuttle työskenteli ahkerasti kaupungin kehittämiseksi, ja hänen kerrotaan muun muassa avanneen kaupungin ensimmäisen pesulan, leipomon ja meijerin. Hän myös perusti kaupunkiin Hotel Miami -nimisen hotellin. Kaksi vuotta kaupungin perustamisen jälkeen Tuttle yllättäen kuoli vain 49-vuotiaana äkillisen ja voimakkaan pääkivun seurauksena. Myöhemmin kuolinsyyksi on arveltu aneurysmaa tai aivokasvainta.[1][2]

  1. a b c Sheppard, Elena: Overlooked No More: Julia Tuttle, the ‘Mother of Miami’ The New York Times. 3.12.2021. Viitattu 12.3.2022. (englanniksi)
  2. a b Women’s History Month: ‘Mother Of Miami’ Julia Tuttle Remains Only Woman To Found Major U.S. City 4.3.2022. CBS Miami. Viitattu 12.3.2022. (englanniksi)
  3. del Rosario Castro Díaz, Ma: Julia DeForrest Tuttle, the “Mother of Miami,” is the only woman to have ever founded a major U.S. city Secret Miami. 28.7.2021. Secret Media Network. Viitattu 13.3.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]