Joulupyramidi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Monikerroksinen joulupyramidi Oberwiesenthalista

Joulupyramidi (Die Weihnachtspyramide) on Erzgebirgen vuoristoalueella itäisessä Saksassa puusta valmistettu joulukoriste.

Joulupyramidit kuuluivat jo 1700-luvulla kirkkojen joulun ajan koristeisiin Erzgebirgen vuoristoseudulla. Erzgebirge on kaivosaluetta. Pyramidien toimintamekanismiin saatiinkin malli alueen kaivoskuiluissa käytetyistä nostolaitteista, joita käytettiin louhitun malmin kuljettamiseksi ylöskaivoksesta hevos- tai vesivoimalla. Tällaisia nostolaitteita käytettiin Erzgebirgessä jo 1400-luvulla. [1]

Joulupyramidin keskiakseliin on kiinnitetty vähintään yksi pyörivä alusta, jonka päälle on sijoitettu joulun perinteisiä hahmoja. Akselin yläpäässä on siivet samaan tapaan kuin meillä tunnetuissa enkelikelloissa. Pyramidia ympäröivät kynttilät, jotka palaessaan synnyttävät lämpöä samalla pyörittäen joulupyramidia. 1900-luvulta lähtien on myynnissä ollut myös sähkömoottorilla toimivia Erzgebirgen joulupyramideja, joissa on sähkökynttilät. Pyörivillä alustoilla olevat hahmot kuvaavat useimmiten joulukertomuksen tapahtumia. Muita suosittuja aiheita ovat kaivos- ja metsätyömiehet sekä enkelit. Joulupyramideissa voi olla joko vain yksi kerros, jotka toimivat kynttilöillä, tai niissä voi olla suurimmillaan jopa viisi kerrosta. [1]


  1. a b Ystävyyskaupunki Chemnitz ja Saksin Erzgebirge-vuoriston jouluperinteet. Stadt Chemnitz, Die Oberbürgermeisterin/Bürgermeisteramt, 2010, s. 6.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]