Joulupukin Pääposti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joulupukin pääpostin tonttuja työnsä ääressä.

Joulupukin Pääposti on matkailukohde, joka sijaitsee Napapiirillä, Joulupukin Pajakylässä, noin kahdeksan kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen. Joulupukin Pääposti on ainoa virallinen Joulupukin posti ja osa Suomen virallista postilaitosta. Joulupukin Pääpostissa käsitellään Joulupukin saapuva ja lähtevä kirjeliikenne. Osoite on Tähtikuja 1, 96930 Napapiiri.[1][2]

Joulupukin Pääpostissa on joulu ympäri vuoden, ja vierailijoita palvelevat jouluasuiset postitontut. Vuosittain Joulupukin Pääpostissa käy noin puoli miljoonaa vierailijaa.[3] Joulupukin Pääpostiin tutustuu vuodessa myös yli 100 kansainvälistä median edustajaa.

Joulupukki vastaanottaa joka vuosi satoja tuhansia kirjeitä kaikkialta maailmasta Napapiirillä. Vuodesta 1985 lähtien Joulupukin Pääpostiin on vastaanotettu noin 17 miljoonaa kirjettä Joulupukille. Viime vuosina rakastettu Joulupukki on saanut vuodessa yhteensä yli 500 000 kirjettä noin 200:sta eri maasta, vuonna 2014 eniten Kiinasta, Italiasta ja Puolasta.[4][5][6] Joulupukin Pääpostilla on mahdollista katsella näitä kirjeitä. Joulupukin Pääpostista voi myös tilata Joulupukin kirjeen, joka postitetaan joulun alla ilahduttamaan saajaa.[1][7] Joulupukkia yritetään tavoittaa myös sähköpostilla, mutta hänellä ei ole sähköpostiosoitetta.[8]

Joulupukin Pääposti on luonnonkivestä ja aihkihirrestä tehty rakennus, jonka edessä on maamerkkinä Tontun torni. Paikan synty liittyy Yhdysvaltojen presidentin puolison Eleanor Rooseveltin vierailuun Rovaniemellä vuonna 1950. Häntä varten Napapiirille rakennettiin mökki, josta lähetetyt kirjeet alettiin 11. kesäkuuta 1950 leimata Napapiirin erikoisleimalla. Rooseveltin maja on yhä paikallaan nykyisen Joulupukin Pääpostin edessä.[9][10]

Joulukuussa 2014 Google kuvasi Joulupukin Pääpostin sisätiloineen kansainväliseen Google Street View -palvelun Street View Special Collects -kokoelmaan osana Joulupukin Pajakylää.[11]

Napapiirin erikoisleima

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokainen Joulupukin Pääpostista postitettava kirje, kortti ja paketti merkitetään postimerkeillä ja leimataan erikoisleimalla. Joulupukin Pääpostin logon on suunnitellut graafikko Pekka Vuori. Logo on myös rekisteröity tavaramerkki. Postileima sisältää tyylitellyn logon, jonka muokkasi nykyiseen asuunsa graafinen suunnittelija Jukka Talari vuonna 2012. Leima on samalla myös Napapiirin erikoisleima ja suosittu keräilykohde sekä matkamuisto.[12]

  1. a b Jalli, Suvi: Joulupukki asuu Suomessa – ja on töissä Postissa! Postimuseo. 10.12.2021. Viitattu 25.10.2023.
  2. Kuinka pääset Pajakylään Joulupukin Pajakylä. Viitattu 25.10.2023.
  3. Marianne Zitting: Joulupukki saa mykistävät määrät postia - Suomesta tulee vasta viidenneksi eniten kirjeitä Iltalehti. 25.11.2017. Viitattu 25.10.2023.
  4. Siivikko, Jarmo: Joulupukin pääpostissa on joulu joka päivä Yle Uutiset. 9.1.2016. Viitattu 25.10.2023.
  5. Joulupukki sai puoli miljoonaa kirjettä Posti. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 11.8.2015.
  6. Pietiläinen, Jari: Muistithan kirjoittaa pukille? – Näistä maista joulupukki saa eniten kirjeitä Turkulainen. 24.12.2019. Viitattu 25.10.2023.
  7. Silvennoinen, Jenny: Joulupukki on yhteydessä maailmaan kirjeiden kautta Rovaniemi. 12.12.2021. Arkistoitu 25.10.2023. Viitattu 26.10.2023.
  8. Talvitie, Marjukka: Joulupukin kirje löytää aina perille Yle Uutiset. 13.12.2012. Viitattu 26.10.2023.
  9. Vaarama, Vesa: Rooseveltin maja aloitti Napapiirin matkailun tarinan Yle. 26.9.2020. Viitattu 25.10.2023.
  10. Rintala, Mirja: Nyt puhuu itse Joulupukki: Näin postilakko vaikuttaa lasten joulukirjeisiin Ilta-Sanomat. 25.11.2019. Viitattu 25.10.2023.
  11. Joulupukin paja pääsi Googlen katukuviin. Helsingin Sanomat. 21.12.2014. Arkistoitu 25.12.2014. Viitattu 25.10.2023.
  12. Tynkkynen, Jyri: Joulumaan poroja Rovaniemen juhlamerkissä Yle Uutiset. 26.9.2012. Viitattu 22.3.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]