John Erwin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
John Erwin
Henkilötiedot
Koko nimi John Lee Erwin
Syntynyt5. joulukuuta 1936 (ikä 87)
Näyttelijä
Aktiivisena 1959–
Merkittävät roolit He-Man
(He-Man)
Aiheesta muualla
IMDb

John Lee Erwin (s. 5. joulukuuta 1936) on yhdysvaltalainen ääninäyttelijä, joka tunnetaan parhaiten He-Manin ääniroolista animaatiosarjassa He-Man and the Masters of the Universe.

Erwin aloitti näyttelemisen 1960-luvulla, mutta pian televisiosarjan Lännen tien jälkeen hän siirtyi ääninäyttelijäksi ja toimi aluksi kertojaäänenä televisiosarjoissa. Animaatiossa Erwin on ääninäyttellyt vuodesta 1968 lähtien ja usein Filmationin tuottamissa animaatioissa. Vuonna 1983 hän sai uransa merkittävämmän roolin He-Manina, kun Filmation sai tehtäväkseen siirtää Mattelin suositun sankarin animaatioksi. Erwin teki äänirooleja animaatioihin aktiivisesti aina 1980-luvun loppuun asti ja 1990-luvulla lainasi ääntään enimmäkseen televisiomainoksiin.

Hän uusi He-Manin ääniroolinsa vuonna 2005 televisiosarjassa Family Guy.[1]

  1. Family Guyn jakso "Brian the Bachelor"

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.