Joe R. Lansdale

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joe R. Lansdale

Joe R. Lansdale (s. 28. lokakuuta 1951 Gladewater) on yhdysvaltalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja itsepuolustuslajien opettaja. Hänen tuotantonsa on laaja ja monimuotoinen, sisältäen muun muassa tieteiskirjallisuutta, kauhua, lännenkertomuksia ja dekkareita. Lansdale oli yksi 1980-luvun kauhukirjallisuuden, ja erityisesti splatterpunkiksi kutsutun äärimmäisen väkivaltaisen ja nihilistisen kauhukirjallisuuden tyylisuuntauksen, tärkeimmistä kirjailijoista. Hänet on palkittu useasti muun muassa arvostetulla Bram Stoker-palkinnolla.

Myöhemmässä tuotannossaan Lansdale on keskittynyt ns. kovaksikeitettyihin dekkareihin. Landsdale sijoittaa tarinansa usein kotiseuduilleen Teksasiin ja käyttää erittäin värikästä kieltä ja hahmoja yhteiskunnallisia ja asenteellisia vääryyksiä satiirisesti käsittelevissä teoksissaan. Hänen tunnetuinta tuotantoaan on Hap ja Leonard -sarja, joka on myös suomennettu.

Lansdale on myös tunnettu itsepuolustusasiantuntija. Hän omistaa oman budo-koulun kotikaupungissaan Nacogdochesissa, jossa opetus on keskittynyt Lansdalen kehittämän Shen Chuan -itsepuolustustyylin ympärille.

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1996: Tarzan ja kadonnut seikkailu (Tarzan's Lost Adventure, 1996)
  • 1996: Yöjuoksijat (The Nightrunners, 1987)
  • 1998: Julma aika (Savage Season, 1990)
  • 1998: Mucho Mojo (Mucho Mojo, 1994)
  • 1999: Kahden karhun mambo (The Two-Bear Mambo, 1995)
  • 2000: Täyttä rumbaa (Rumble Tumble, 1998)
  • 2002: Kitkerää chiliä (Bad Chili, 1997)
  • 2003: Kapteenin erikoinen (Captains Outrageous, 2001)
  • Lansdalen novelleja on suomennettu Markku Sadelehdon toimittamissa kauhuantologioissa.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.