Joe Pichler

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Joseph David Wolfgang ”Joe” Pichler (s. 14. helmikuuta 1987)lähde? oli yhdysvaltalainen entinen lapsinäyttelijä, joka katosi 18-vuotiaana tammikuussa 2006.[1][2]

Pichler oli kotoisin Bremertonista, Washingtonin osavaltiosta. Hän esiintyi mainoksessa jo kuusivuotiaana ja 1990-luvun puolivälissä hän muutti Los Angelesiin. Hän esiintyi siellä muun muassa elokuvissa The Fan – pelko iskee (1996), Varsity Blues – pelin säännöt (1999) ja Children on Their Birthdays (2002), sekä Beethoven-sarjan elokuvissa Beethovenin kolmas (2000) ja Beethovenin neljäs (2001). Television puolella hän esiintyi esimerkiksi Enkelin kosketuksessa. Vuonna 2002 Pichler palasi äitinsä kehotuksesta Bremertoniin ja valmistui high schoolista 2005. Läheisten mukaan hän oli aikeissa palata näyttelemisen pariin, jahka hänen hammasrautansa irrotettaisiin.[3]

Pichler nähtiin viimeksi 5. tammikuuta 2006. Neljä päivää myöhemmin hänen autonsa löydettiin hylättynä, mutta etsinnöistä huolimatta häntä itseään ei löydetty. Autossa olleita papereita, joissa oli runoja ja muita synkähköjä kirjoituksia, pidettiin mahdollisesti itsemurhaan viittaavina, mutta varsinaista itsemurhaviestiä ei ollut.[3][1]

  1. a b Gillespie, Elizabeth M.: Former child movie actor Joe Pichler missing for a week The Seattle Times. 17.1.2006. Viitattu 18.1.2015. (englanniksi)
  2. Dennis, Alicia: A Child Star Vanishes People.com. 25.5.2009. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 18.1.2015. (englanniksi)
  3. a b Former child actor Joe Pichler missing USA Today. 16.1.2006. Viitattu 18.1.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.