Koordinaatit: 33.20°N, 103.90°E

Jiuzhaigou

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuvaa Jiuzhaigoun laaksosta

Jiuzhaigou (kiin. 九寨沟, Jiǔzhàigōu, Yhdeksän kylän laakso, tiib. Sicadêgu) on luonnonsuojelualue Sichuanin maakunnan pohjoisosassa Kiinassa. Vuonna 1992 Unescon maailmanperintökohteeksi hyväksytty alue on tunnettu monista monikerroksisista vesiputouksistaan ja värikkäistä järvistään.[1]

Jiuzhaigoun ekosysteemi luokitellaan lauhkean vyöhykkeen lehtimetsäksi, johon on myös sekoittunut vuoristokasvillisuutta. Melkein 300 km² alueesta on aarniometsää. Nämä metsät ovat syksyisin ruskan peitossa tehden alueesta merkittävän matkailukohteen. Jiuzhaigoussa kasvaa monia mielenkiintoisia kasvilajeja, kuten kotoperäisiä alppiruusuja ja bambuja.

Uhanalaiset isopanda ja lumiapina asuvat suojelualueella, mutta kummankin populaatiot ovat hyvin pieniä ja eristyneitä. Laaksossa elää myös noin 140 lintulajia.

Geologia ja hydrologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pandajärvi (熊猫海, Xióngmāo Hǎi)

Jiuzhaigoun maisemat ovat muodostuneet jäätiköiden sekä hydrologisen ja tektonisen toiminnan seurauksena. Maakerrokset ovat pääasiassa karbonaattikiviä, kuten esimerkiksi dolomiittiä, ja myös jonkin verran hiekka- ja savikiveä.

Laaksoon kuuluu kolme itsenäistä rotkoa, joita sanotaan välillä myös laaksoiksi suuren kokonsa vuoksi. Lisäksi laaksossa sijaitsee yksi Jangtsen vesistöön kuuluvan Jialing-joen lähteistä.

Jiuzhaigou tunnetaan parhaiten kymmenistä sinisen, vihreän ja turkoosin värisistä järvistä, jotka ovat muodostuneet jäätiköiden seurauksena. Kivivyöryt ja muut luonnonilmiöt patosivat järvet ja sitten jähmettyivät karbonaattivarastoista.selvennä Joissakin järvissä on suuria määriä kalsiumkarbonaattia, minkä seurauksena niiden vedet ovat todella kirkkaita ja syvätkin pohjat ovat nähtävissä pinnalta.

Jotkut vähemmän vakaista padoista ja muodostumista on keinotekoisesti vahvistettu. Matkailijoita on kielletty tekemästä suoraa kosketusta järviin.

  1. Jiuzhaigou Valley Scenic and Historic Interest Area UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 19.10.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]