Jeremy Leggett

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jeremy Leggett 2014

Jeremy Leggett (s. 1954) on englantilainen öljygeologi. Hän on geologian tohtori Oxfordin yliopistosta. 1980-luvulla Leggett oli opettaja London Imperial Collegeen kuuluvassa Royal School of Mines. Leggett tutki 10 vuotta maapallon historiaa. Tutkimusten rahoittajiin sisältyi BP ja Shell. 1990-luvulla Jeremy Leggett siirtyi Greenpeacen palvelukseen ja toimi myös johtavana tieteellisenä asiantuntijana. Vuonna 2005 Leggett oli brittiläisen aurinkoenergiayhtiön Solarcentury toimitusjohtaja.[1]

Leggettin mukaan 90 % liikenteestä kulkee öljyllä ja 95 % tavaroista ja elintarvikkeista on tuotettu öljyn avulla. Hänen mukaansa hiilidioksidi vangitsee lämpöä ilmakehään ja öljy on rajallinen luonnonvara ja loppuu. Öljynetsijät olivat käyneet maailman läpi jo 1960-lukuun mennessä. 65 maasta, jossa oli löydetty öljyä vuonna 2005 yli 60 oli ohittanut löytöjen ja 49 tuotannon lakipisteen. ASPO:n Association for the Study of Peak Oil mukaan kaiken öljyn ja kaasun huippu saavutetaan vuonna 2015.[1]

Leggettin mukaan sijoittajan on nykypäivänä vaikea löytää uusiutuvaa energiaa vastaavia kasvunäkymiä muualta.[1]

  • Half Gone: Oil, Gas, Hot Air and the Global Energy Crisis, Portobello, 2005
  • The Carbon War: Global Warming and the End of the Oil Era, Penguin 1999
  1. a b c Hupeneva öljy, lämpenevä ilmasto Like 2007 Leggett s. 38-39, öljy 23, 29, 46, 64 UE 32, 240 (eng. Half Gone: Oil, Gas, Hot Air and the Global Energy Crisis)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]