Jay Lovestone

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jay Lovestone (alkujaan Jacob Liebstein; 15. joulukuuta 1897 Hrodna, Venäjän keisarikunta (nyk. Valko-Venäjällä) – 7. maaliskuuta 1990 Yhdysvallat)[1] oli merkittävä yhdysvaltalainen kommunistijohtaja, joka myöhemmin kääntyi antikommunistiksi. Hän kuului venäjänjuutalaiseen perheeseen, joka muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1907.

New Yorkissa asunut Lovestone opiskeli vuosina 1915–1918 City College of New Yorkissa ja liittyi Yhdysvaltain sosialistiseen puolueeseen. Hän muodosti helmikuussa 1919 yhdessä John Reedin ja Benjamin Gitlow’n kanssa puolueeseen lokakuun vallankumousta tukeneen vasemmisto-opposition, minkä seuraksena tuhansia jäseniä erotettiin puolueesta. Lovestonesta tuli Yhdysvaltain kommunistisen puolueen perustajajäsen. Alkuvaiheessa enemmistö entisistä sosialistisen puolueen jäsenistä siirtyi uuteen kommunistiseen puolueeseen. Lovestone ja Charles Ruthenberg edustivat kommunistisessa puolueessa jyrkkää linjaa, joka kannatti aggressiivista luokkasotaa. Komintern asettui 1920-luvun puolivälissä tukemaan heitä puolueen sisäisessä valtataistelussa, ja Ruthenbergin kuoltua vuonna 1927 Lovestonesta tuli puolueen pääsihteeri. Lovestone puhdisti vuonna 1928 trotskilaiseksi kääntyneen James P. Cannonin kannattajat puolueesta, mutta joutui pian itse neuvostojohdon epäsuosioon, koska oli tukenut Nikolai Buharinia eikä Josif Stalinia. Stalin syrjäytti Buharinin vuonna 1929, ja toukokuussa Lovestone sekä hänen lähimmät tukijansa erotettiin kaikista tehtävistään Yhdysvaltain kommunistipuolueen johdossa.[1]

Lovestone kannattajineen perusti nyt oman puolueen, jonka nimi oli alkujaan ”Kommunistinen puolue (enemmistö)”, sittemmin ”Kommunistinen puolue (oppositio)” jne. Vuodesta 1938 puolue kulki nimellä Independent Labor League of America. Myöhemmin Lovestone työskenteli ammattiyhdistysliikkeelle, ja toimi muun muassa International Ladies' Garment Workers' Union- (ILGWU) ja American Federation of Labour (AFL) -liittojen sekä American Institute for Free Labor Development -nimisen järjestön tehtävissä. Hän johti vuodesta 1963 AFL-CIO-ammattiliiton kansainvälistä toimistoa, joka sai CIA:lta salaista rahoitusta kommunismin vastaiseen toimintaan ulkomailla, varsinkin Latinalaisessa Amerikassa.[1] Lovestone oli järjestänyt 1940- ja 1950-lukujen taitteessa AFL:ään kytkeytyneen Free Trade Union Committeen (FTUC) kautta CIA:n salaista rahoitusta myös Suomen Sosialidemokraattiselle Puolueelle.[2][3] AFL-CIO:n johtaja George Meany vaati lopulta Lovestonea lopettamaan yhteistyön CIA:n James Jesus Angletonin kanssa. Kun Meany sai selville, että Lovestone oli jatkanut yhteistyötä salaa vuosikymmenen ajan, hän erotti Lovestonen vuonna 1974.[1]

  1. a b c d John Simkin: Jay Lovestone (englanniksi) Spartacus Educational. Viitattu 4.5.2014.
  2. Arto Luukkanen: Vaaliraha-sarja: Kun suurvaltojen rahaa virtasi Suomen ”poliittisille markkinoille” Suomen Kuvalehti 8.4.2011. Viitattu 27.8.2017.
  3. Jukka Parkkari: SDP hakeutui CIA:n rahahanalle jo 1949 Kansan Uutiset 30.3.2009. Viitattu 27.8.2017.