Jarmo Skön

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jarmo Skön on Tampereella asuva suomalainen teatteriohjaaja, taidekasvattaja, yhteisötaiteilija, esiintyjä ja laulaja. Skön toimii tällä hetkellä freelancer-pohjaisesti taiteilijana ja taidekasvattajana sekä Suomessa että erilaisissa kansainvälisissä hankkeissa. Hän on myös toiminut vuodesta 2017 Vimmart -yhdenvertaisen taiteen oppilaitoksen toiminnanjohtajana ja musiikkikoulun rehtorina sekä vuodesta 2014 Tampereen taidekasvatus ry:n puheenjohtajana. Syksyllä 2022 Skönistä tuli myös Tampereen King Sejong -instituutin kunniapuheenjohtaja.

2000-luvun alussa Skön työskenteli myös mm. Kokkolan kaupunginteatterissa. Lisäksi hän toimi Eräjärven Työväen Näyttämön ohjaajana vuosina 2010-2021, jonka aikana hän ohjasi yli 20 kokopitkää näytelmää.

Vuonna 2011 Skön kutsuttiin liettualaiseen LNK -televisiokanavalla pyörivään Žvaigždžių Duetai-laulukilpailuun, jossa hän sijoittui Superfinaalin 3.lle sijalle yhdessä parinsa Ruslanas Kirilkinasin kanssa.

Skön on koulutukseltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja YAMK. Hän tehnyt myös sosiaalisen sirkuksen, tanssi-innostamisen® ja draamakasvatuksen opintoja.