Jan Allan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jan Bertil Allan (s. 7. marraskuuta 1934 Falun) on ruotsalainen jazztrumpetisti, -pianisti ja -säveltäjä.[1][2]

Allan varttui Sundbybergissä musikaalisten vanhempien poikana ja aloitti pianonsoiton 5-vuotiaana. Hänen ohjelmistoonsa lapsena kuului klassisia kappaleita. Hän ryhtyi soittamaan myös harmonikkaa ja suuntautui sittemmin jazziin. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1953 ja sai Tukholman yliopistosta vuonna 1956 filosofian maisterin arvon.[3] Vuonna 1952 Allan sai ensimmäisen kerran huomiota voittaessaan pianistina AT-jazzen-kilpailun omalla triollaan. Hän kuitenkin siirtyi trumpettiin, josta tuli nopeasti hänen pääinstrumenttinsa.[4] Hän liittyi trumpetistina Carl-Henrik Norinin orkesteriin vuonna 1955 ja esiintyi usein Nalenissa. Hän pääsi soittamaan myös muiden muassa Lars Gullinin, Arne Domnéruksen, Jan Johanssonin, Georg Riedelin ja Bengt Hallbergin kanssa. Kahden viimeksi mainitun kanssa Allan perusti myöhemmin Trio con Tromba -trion.[5] Hän johti myös kvintettiä saksofonisti Rolf Billbergin kanssa ja teki levytyksiä esimerkiksi Nils Lindbergin kanssa.[2]

1960-luvulla Allan omistautui opiskelulle. Hän väitteli tohtoriksi hiukkasfysiikassa, mutta jatkoi myös soittamista. LP-julkaisu Jan Allan -70 sai osakseen kansainvälistä arvostusta ja toi Allanille Grammis- ja Gyllene Skivan -palkinnot. Hän on saanut myös monia muita palkintoja ja tunnustuksia, kuten Jazzriksförbundetin kunniapalkinnon (2008).[4]

  1. Jan Allan ArtistInfo
  2. a b Jan Allan (Arkistoitu – Internet Archive) MusikSök
  3. Svensk Jazzhistoria. Jan Allan och Georg Riedel DIG Jazz
  4. a b Jan Allan (Arkistoitu – Internet Archive) Jazzklubben
  5. Jan Allan Jazz Finland