James Shields (vuonna 1806 syntynyt poliitikko)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
James Shields

James Shields (10. toukokuuta 1806 tai 1810 Altmore, Irlanti1. kesäkuuta 1879 Ottumwa, Iowa, Yhdysvallat) oli Irlannissa syntynyt, mutta sittemmin Yhdysvalloissa vaikuttanut demokraattipoliitikko ja sotilas.[1] Hänen samanniminen setänsä toimi myös poliitikkona.[2]

Sotilaana Shields palveli ensin 1846–48 Meksikon-Yhdysvaltain sodassa ja 1861–63 Unionin kenraalina Yhdysvaltain sisällissodassa.[1][2]

Poliitikkona Shields muistetaan erityisesti siitä, että hän on ainoana ihmisenä edustanut Yhdysvaltain senaatissa kolmea eri osavaltiota. Shields pääsi senaattiin ensimmäisen kerran vuonna 1849 Illinois'n senaattorina. Vuonna 1858 hänet valittiin Minnesotan senaattoriksi osavaltion ensimmäisissä senaattorinvaaleissa. Kolmannen kerran Shields valittiin senaattiin Missourin edustajana vuonna 1879 järjestetyissä täytevaaleissa, joissa valittiin uusi senaattori Lewis Bogyn virkakaudesta jäljellä olleiksi kuudeksi viikoksi.[1] Senaatin lisäksi Shields toimi muun muassa Oregonin territorion kuvernöörinä 1848–49.[2]

  1. a b c Senator for Three States United States Senate. Viitattu 24.12.2018. (englanniksi)
  2. a b c SHIELDS, James, (1806/1810 - 1879) Biographical Directory of the United States Congress. Viitattu 24.12.2018. (englanniksi)