James Ricketson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

James Ricketson (s. 1949)[1] on australialainen elokuvaohjaaja.[2]

Ricketson tuomittiin elokuussa 2018 Kambodžassa kuudeksi vuodeksi vankeuteen vakoilusta. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on tuominnut vakoilusyytteet jyrkästi. Pidätettäessä kesäkuussa Ricketson oli kuvaamassa miehittämättömällä lennokilla opposition mielenosoitusta.[2] Ricketson armahdettiin syyskuussa 2018. Pääministeri Hun Senin kansanpuolueen voitettua parlamenttivaalit heinäkuussa 2018 hallitus on vapauttanut poliittisia vankeja.[3]

Ricketson tuomittiin jo 2014 kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen. Vuonna 2016 hän sai sakot pedofilian vastaisen järjestön halventamisesta väitettyään, että järjestö olisi manipuloinut todistajia.[2]

  • Chequerboard, (televisiosarja, 1 jakso) 1974 – ohjaaja, tuottaja
    • It Wasn't Going to Happen to Me (1974)
  • Third Person Plural, 1978 – ohjaaja, käsikirjoittaja
  • Roslyn and Blagica. Everyone Needs a Friend, (lyhyt dokumentti) 1979 – ohjaaja
  • Women of the Sun, (minisarja, 1 jakso) 1982 – ohjaaja
    • Alinta, the Flame, (1982)
  • Yön suudelma (Candy Regentag), 1989 – ohjaaja
  • Blackfellas, 1993 – ohjaaja, käsikirjoittaja
Näyttelijä
  • Missä vihreät muurahaiset uneksivat (Wo die grünen Ameisen träumen), ohjaus: Werner Herzog, 1984 – Philip Adams
  • Unelmapirskeet (Australian Dream), ohjaus: Jackie McKimmie 1987 – Bill (The Baby)
Muu tekijä
  • Tender Hooks (script editor), ohjaus: Mary Callaghan, 1989
  1. Garry Gillard: James Ricketson Australasian cinema. 13.6.2017. Viitattu 31.8.2018.
  2. a b c Katriina Töyrylä: Australialainen elokuvaohjaaja tuomittiin vuosiksi vankilaan vakoilusta Kambodžassa Yle.fi, uutiset. 31.8.2018. Viitattu 31.8.2018.
  3. Mikko Leppänen: Kambodža armahti vakoilusta tuomitun australialaisen elokuvaohjaajan Yle.fi, uutiset. 21.9.2018. Viitattu 21.9.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]