Jalmari Niinikoski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kustaa Jalmari Niinikoski (ent. Koivisto, 18. kesäkuuta 1900 Harjavalta28. syyskuuta 1978 Espoo)[1] oli suomalainen vuorineuvos, Satakunnan Liikenteen perustajia ja vuosina 1936–1978 sen toimitusjohtaja.[2]

Jalmari Niinikosken isä Johannes Koivisto oli torppari Harjavallan Torttilan kylässä ja Jalmari oli yhdeksänlapsisen perheen kuopus. Perheen jouduttua häädetyksi torpasta vuonna 1914 seurasi muutto Oripäähän Juvankosken kylästä ostetulle Niinikosken tilalle. Muuton myötä myös perheen sukunimi vaihtui. Vuonna 1919 Jalmari Niinikoski osti tilan vanhemmiltaan ja vähän myöhemmin hän osti ensimmäisen autonsa, Chevrolet-henkilöauton, jolla hän alkoi ajaa tilausajoja.[3]

Niinikoski oli Suomen linja-autoliikenteen uranuurtajia. Hän aloitti liikennöinnin linja-autolla Porin ja Säkylän välillä vuonna 1926. Vuonna 1936 hän perusti Satakunnan Liikenne Oy:n ja oli sen toimitusjohtajana kuolemaansa asti. Siitä kasvoi yksi Suomen suurimmista yksityisistä linja-autoyhtiöistä. Niinikoski oli sota-aikana vuonna 1942 perustamassa Tampereelle autokoritehdas Ajokki Oy:tä, joka myytiin myöhemmin valtiolle. Sodan jälkeen hän perusti Porin Auto-osa Oy:n ja Porin Autohuollon. Niinikoskelle myönnettiin vuonna 1953 teollisuusneuvoksen ja vuonna 1977 vuorineuvoksen arvo. Hän oli vuodesta 1975 Espanjan kunniakonsuli Porissa.[1]

Niinikoski kuoli liikenneonnettomuudessa.[1] Hän suistui Renault 12 -autollaan moottoritien kaiteeseen Turunväylällä (valtatie 1) lähellä Gumbölen liittymää Espoossa ja sai heti surmansa. Onnettomuuden syyksi todettiin joko sairauskohtaus tai rattiin nukahtaminen. Niinikoski on haudattu Käppärän hautausmaalle Poriin.[4]

  1. a b c Kuolleita (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 30.9.1978, HS Aikakone. Viitattu 16.4.2018.
  2. Facta 2001, WSOY 1985, 12. osa, palsta 48
  3. Aarne Seppälä: Matkalta ja matkan varrelta, s. 22–24. Pori, Satakunnan Liikenne 1996.
  4. Seppälä: Matkalta ja matkan varrelta, s. 176.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aarne Seppälä: Matkalta ja matkan varrelta. Katkelmia vuorineuvos Jalmari Niinikosken elämästä ja elämäntyöstä. Satakunnan Liikenne Oy 1936–1996: taustoja ja historiikki. Pori 1996. ISBN 952-90-8248-7
  • Vuorineuvos Jalmari Niinikoski (1900–1978). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.