Jaakko Enkovaara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jaakko Samuel Enkovaara (vuoteen 1937 Engelberg (27. kesäkuuta 1917 Juankoski27. maaliskuuta 1981 Helsinki) oli kauppaneuvos, joka teki elämäntyönsä isänsä perustamassa Eho-perheleipomossa, ensin työntekijänä ja myöhemmin toimitusjohtajana sekä hallituksen puheenjohtajana.

Hän suoritti keskikoulun päästötodistuksen Helsingin koelyseossa 1934 ja alkoi samana vuonna työskennellä Ehossa, jonka hänen isänsä Gunnar Engelberg oli perustanut vuonna 1923. Sodan jälkeen vuonna 1949 hän suoritti kondiittori- ja leipurimestarin tutkinnon, ja isän kuoltua 1952 hänestä tuli aikaisemmin osakeyhtiöksi muutetun Oy Eho Ab:n toimitusjohtaja.

Enkovaaran johdolla Eho lähti kasvuun. Konditoriamyymälöiden lukumäärä lisääntyi kymmeneen ja kahviloiden kahteentoista 1960-luvun loppuun mennessä. Lisäksi perustettiin tytäryhtiöt Esi Oy, Tit-Bit Oy, Cafetria Oy, Herttoniemen Ravintotalo Oy ja ulkomaan yhteyksiä hoitamaan tuontiliike Cofco Oy. Uudenaikainen suurleipomo valmistui 1963. Henkilökuntaa yhtymässä oli 1960-luvun lopussa noin 300 henkilöä.

Enkovaara oli Kahvilaravintolaliiton puheenjohtaja. Hänen aikanaan liiton jäsenmäärä nousi nopeasti, perustettiin myös kolme uutta yhdistystä ja aluejärjestö. Hän kehitti alan ammattikoulutusta, muun muassa aloittamalla esimieskurssit 1965. Työntekijöille pidettiin tarjoilu- ja ruuanvalmistuskursseja, ja liiton kurssikeskuksessa Helsingin Ruskeasuolla koulutettiin kahvila- ja ravintola-alan esimiehiä. Alan väelle rakennettiin vanhainkoti Säästömaja Ruskeasuolle 1963.

Enkovaara kutsuttiin kauppa- ja teollisuusministeriön nimeämään komiteaan, jonka tehtävänä oli muokata majoitus- ja ravitsemusliikkeille uutta asetusta. Hän oli myös mukana neuvottelemassa keskioluen vapauttamisesta ja sen anniskelukorvauksista.

Hänen jäsenyyksistään ja luottamustoimista mainittakoon Leipurien Tukku Oy:n hallitus, Kulosaaren Ostokeskus Oy:n hallitus ja puheenjohtajuus, Vanhainkoti Säästömaja Oy:n hallitus ja Keskinäisen vakuutusyhtiö Pohjan hallintoneuvosto. Lisäksi hän oli Mannerheimintien Yhteiskoulun kannatusyhdistyksen hallituksessa sekä Herttoniemen Rotaryklubin jäsen.

Hänelle myönnettiin kauppaneuvoksen arvonimi 1969.

Hän luopui Oy Eho Ab:n toimitusjohtajan tehtävistä 1979 ja jatkoi yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Hänen poikansa Juhani Enkovaara jatkoi isänsä työtä toimitusjohtajana. Eho jatkoi suvun omistuksessa, mutta kilpailu ja ketjuuntumisen paine koveni. Ehon Leipomo Oy myytiin vuonna 2008 Perheleipurit-ryhmälle, koska suvussa ei ollut halukkaita jatkajia. Taustatekijänä oli kaupan keskittyminen. Markkinointiketjujen avulla tuotteita pystyttiin toimittamaan kaikkiin kaupan valtakunnallisiin ketjuihin. Ehon tuotteita ryhdyttiin markkinoimaan koko Suomeen.

Jaakko Enkovaara kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen Meilahden sairaalassa 63-vuotiaana. Hänet on haudattu Kulosaaren hautausmaalle.