Jääkiekon SM-sarjakausi 1950–1951

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jääkiekon SM-sarja 1951
Joukkueiden määrä 10
Sarja alkoi 9. tammikuuta
Sarja päättyi 5. maaliskuuta.
Mestari Ilves
Toinen sija Tarmo
Kolmas sija TBK
Pudonneet joukkueet TPV ja TK-V
Pistepörssin voittaja Aarne Honkavaara, Ilves
Alempi sarjataso Suomensarja

 ← 1949-1950

1951-1952 → 

Kaudelle 1951 jääkiekon SM-sarjan sarjajärjestelmä uusittiin. Sarja pelattiin kymmenen joukkueen kesken, mukana oli neljä joukkuetta Tampereelta, neljä Helsingistä, yksi Hämeenlinnasta ja uutena SM-sarjapaikkakuntana oli Rauma. Sarja alkoi 9. tammikuuta ja viimeinen loppuottelu pelattiin 5. maaliskuuta. Joukkueet jaettiin kahteen viiden joukkueen lohkoon. Kummankin lohkon joukkueet pelasivat keskenään kaksinkertaisen sarjan ja lohkojen voittajat kohtasivat loppuottelussa ja toiseksi sijoittuneet pronssiottelussa. Viimeiset putosivat suomensarjaan. Mestaruuden voitti Tampereen Ilves.[1][2][3]

Ilves voitti kahdeksannen mestaruutensa tappioitta toisena kautena peräkkäin. Aarne Honkavaara teki 10 ottelun sarjassa 35 pistettä eli 3,5 pistettä per peli. Lisäksi uudeksi syöttöennätykseksi tuli 14.[2]

Sarjataulukko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joukkue O V T H TM PM ME P
Ilves 8 8 0 0 66 9 +57 16
HJK 8 4 1 3 42 28 +14 9
Lukko 8 3 2 3 31 40 -9 8
HIFK 8 2 2 4 27 41 -14 6
TPV 8 0 1 7 17 65 -48 1

Joukkue O V T H TM PM ME P
Tarmo 8 7 1 0 54 14 +40 15
TBK 8 5 2 1 43 31 +12 12
Karhu-Kissat 8 2 1 5 25 30 -5 5
KIF 8 2 1 5 31 48 -17 5
TK-V 8 1 1 6 24 54 -30 3

Tampereen Pallo-Veikot ja Tampereen Kilpa-Veljet putosivat Suomensarjaan. Tilalle nousivat Hämeenlinnan Pallokerho ja Turun Pyrkivä.

Nimi Ikä O M S P RM
Aarne Honkavaara 26 10 20 14 34 2
Matti Karumaa 26 10 23 8 31 6
Keijo Kuusela 29 10 14 14 28 4
Kalle Havulinna 26 9 14 12 26 0
Matti Rintakoski 26 10 14 3 17 4
Lauri Silvan 18 10 10 7 17 10
Keijo Keso 26 10 12 4 16 0
Osmo Huhti 29 10 11 5 16 0
Esko Tie 22 10 10 4 14 0
Yrjö Hakala 18 10 9 4 13 6

O=ottelut, M=maalit, S=syötöt, P=pisteer, RM=rangaistusminuutit.

Joukkue #1 Tulos Joukkue #2
Ilves 1-1 Tarmo
Tarmo 3-4 Ilves

Pronssiottelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joukkue #1 Tulos Joukkue #2
HJK 2-2 TBK
TBK 8-1 HJK

Lopulliset sijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sija Joukkue
1. Tampereen Ilves
2. Hämeenlinnan Tarmo
3. Tammerfors Bollklubb
4. Helsingin Jalkapalloklubi
  1. Championnat de Finlande 1950/51 Hockey Archives. Viitattu 6.2.2013.
  2. a b Ilveksen historia ilves.com. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 6.2.2013.
  3. Suomen urheiluarkisto: Mestaruussarja 1950-1951, digitoitujen ottelupöytäkirjojen numerohakemisto Suomen Jääkiekkoliitto. Arkistoitu 9.4.2016. Viitattu 3.5.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.