Islam Venäjällä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Moskovan suurmoskeija.

Islam Venäjällä on vähemmistön harjoittama-, mutta myös suuri ja kasvava uskonto, jonka historia sen alueella on yli tuhat vuotta vanha. Venäjän päämufti, šeikki Ravil Gainutdin arvioi muslimiväestön olevan 25 miljoonaa vuonna 2018.[1]

Enemmistö muslimeista Venäjällä on hanafi-sunnalaisia. Iso osa Venäjän muslimeista asuu Moskovassa ja muilla suurkaupunkialueilla, kuten Pietarissa. Heitä löytyy myös paljon alueilta, jossa historiallisesti on asunut islamilaista väestöä, kuten Volga ja Pohjois-Kaukasia.[1]

Islam on valtion tukema uskonto Venäjällä. Vuosien 2005–2020 välillä Venäjän valtio käytti yli neljä miljoonaa ruplaa islamilaisen koulutuksen kehittämiseen.[2]

Vaikka presidentti Vladimir Putin on useasti puheissaan painottanut maan kristillisiä arvoja, on hän noteerannut myös "muut perinteiset uskonnot, jotka ovat keskeinen osa Venäjän identieettiä[3]". Ruotsissa tapahtuneiden islaminvastaisten mielenosoitusten jälkeen Putin alleviivasi "Koraanin häpäisyn rangaistavaksi teoksi Venäjällä, niin perustuslain kuin rikoslain mukaan[4]". Putin on todennut ortodoksisuuden olevan "lähempänä islamia kuin katolilaisuuden"[5]. The Washington Post -lehden mukaan Venäjän islamilaiset johtajat olivat erimielisiä Venäjän Syyrian miehityksestä, mutta suurin osa tuki tätä[6]. Venäjän päämufti Talgat Tadžuddin sekä muut vaikutusvaltaiset muslimit Venäjällä tukivat Ukrainan hyökkäystä[7].

Islamin asema merkittävänä venäläisenä uskontona ortodoksisen kristinuskon rinnalla juontaa juurensa Katariina Suuren aikakaudelle[8]. Ensimmäinen sittemmin Venäjän maille perustettu islamilainen valtio oli Volgan Bulgaria, joka omaksui islamin vuonna 922. Alkujaan islam tuli Kaukasian alueelle Persian muslimivalloituksen aikaan 600-luvulla.[9]

Asenteet muslimeja kohtaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pew Research Centerin vuonna 2019 tekemän tutkimuksen mukaan 76 % venäläisistä omasi positiivisen näkemyksen muslimeista.[10]

Tunnettuja Venäjän muslimeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b Islam in Russia aljazeera.com. Viitattu 12.11.2023.
  2. Cultures of Islam: Vernacular Traditions and Revisionist Interpretations across Russia (s. 23) centralasiaprogram.org. 2021. Viitattu 13.11.2023.
  3. Felix, Bella: Russia and Religion: An Analysis of the Lockean Separation of Church and State in Contemporary Russia helda.helsinki.fi. 2021. Viitattu 13.11.2023.
  4. Desecrating Quran crime in Russia: President Putin geo.tv. 29.6.2023. Viitattu 13.11.2023.
  5. Window on Eurasia: Putin Says Orthodoxy ‘Closer to Islam than Catholicism Is’ risu.ua. 17.12.2010. Viitattu 13.11.2023.
  6. Are Russia’s 20 million Muslims seething about Putin bombing Syria? washingtonpost.com. 7.3.2016. Viitattu 13.11.2023.
  7. Gulnaz Sibgatullina: Russia’s Muslim Leaders on the Invasion of Ukraine: United in a Display of Loyalty, Divided in Competition for Power ponarseurasia.org. 7.4.2022. Viitattu 13.11.2023.
  8. Anke von Kugelgen; Michael Kemper; Allen J. Frank, Muslim culture in Russia and Central Asia from the 18th to the early 20th centuries, vol. 2: Inter-Regional and Inter-Ethnic Relations, Berlin: Klaus Schwarz Verlag, s. 355–384,
  9. Boris Egorov: When & how Islam came to Russia rbth.com. 2022. Viitattu 12.11.2023.
  10. Minority groups pewresearch.org. Viitattu 12.11.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.