Irving Kolodin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Irving Kolodin

Irving Kolodin (21. helmikuuta 1908 Manhattan29. huhtikuuta 1988 Manhattan) oli yhdysvaltalainen musiikkikriitikko ja musiikin historioitsija. Hän kirjoitti tuotteliaasti erilaisista musiikkiaiheista Wolfgang Amadeus Mozartista jazziin. Hän työskenteli vuosina 1947–82 Saturday Reviewille ja oli maan vaikutusvaltaisimpia kriitikoita varsinkin 1950–60-luvuilla.[1]

Kolodinin julkaisemia levytysaiheisia kirjoja olivat muiden muassa A Guide to Recorde Music (1941) ja Mozart on Records (1942). Kolodin kuitenkin nousi julkisuuteen Metropolitan-oopperan historiaa koskevan teoksen The Metropolitan Opera: 1883-1935 (1936) myötä. Hän julkaisi päivitetyt versiot teoksestaan vuosina 1953 ja 1966. Hänen muita kirjojaan olivat The Continuity of Music: A History of Influence (1969), The Interior Beethoven (1975), The Opera Omnibus (1976) ja In Quest of Music (1980).[1]

Kolodin varttui Newarkissa, jossa hänen isällään oli kirjakauppa. Hän opiskeli musiikkia varhaisesta iästä. Vuonna 1932 hän liittyi The New York Sun -lehden palvelukseen. Hän työskenteli lopulta sen pääkriitikkona ennen kuin lopetti tämän työn vuonna 1950. Kolodin kirjoitti New Yorkin filharmonikkojen ohjelmatekstit vuosina 1953–8. Hän myös kokosi RCA Victorille levytyksiä, joihin lukeutui viiden levyn kokoelma 50 Years of Great Operatic Singing.[1]

Vuosina 1968–86 Kolodin opetti Juilliard Schoolissa. Saturday Review'n lopettamisen jälkeen (1982) hän jatkoi toimintaansa freelancerina. Hän kärsi työkyvyn vieneestä aivoverenkiertohäiriöstä vuotta ennen kuolemaansa. Hän oli vuosina 1936–70 naimisissa Irma Rose Levyn kanssa.[1]