Irving Jaffee

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Irving Jaffee
Irving Jaffee
Maa:  Yhdysvallat
Miesten pikaluistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Lake Placid 1932 5 000 metriä
Kultaa Kultaa Lake Placid 1932 10 000 metriä

Irving W. Jaffee (15. syyskuuta 1906 New York, New York, Yhdysvallat21. maaliskuuta 1981 San Diego, Kalifornia, Yhdysvallat) oli amerikkalainen pikaluistelija.

Jaffee syntyi New Yorkissa Venäjältä lähtöisin olleeseen juutalaiseen maahanmuuttajaperheeseen. Jaffee nousi pikaluisteluväen tietoisuuteen melko yllätyksellisesti vuoden 1928 talviolympialaisissa Sveitsin Sankt Moritzissa. Vuonna 1927 Jaffee oli luistellut viiden mailin maailmanennätyksen, ja juuri ennen olympialaisia luisteli Oslossa mailin maailmanennätykset. Itse olympialaisissa hän sijoittui 5 000 metrillä neljänneksi kaksi kymmenystä norjalaisen maailmanmestarin Bernt Evensenistä jääneenä. Seuraavana päivänä luistellussa 1 500 metrin kilpailussa Jaffee sijoittui seitsemänneksi. 10 000 metrillä Jaffee joutui Evensenin pariksi. Evensen johti kilpailua aina viimeiselle kierrokselle saakka Jaffeen pysytellessä parin metrin päässä. Kuitenkin viimeisellä kierroksella Jaffee painoi ohi ja voitti Evensenin sekunnin kymmenysosan erolla ja luistelu siihen mennessä parhaan ajan. Pian sääolosuhteet kuitenkin muuttuivat dramaattisesti ja kilpailu päätettiin perua kokonaan.

Neljän vuoden kuluttua Jaffee sai uuden mahdollisuuden Lake Placidin talviolympialaisissa. Pikaluistelukilpailut käytiin amerikkalaiseen tyyliin yhteislähdöllä, mihin eurooppalaisluistelijat eivät olleet tottuneet. Jaffee osallistui vain 5 000 ja 10 000 metrin kilpailuihin, jotka molemmat hän voitti, 10 000 metrin kilpailussa maaliviivan yli kaatuessaan. Lama-aikana Jaffee joutui viemään mitalinsa pantiksi, mutta panttilainaamo meni konkurssiin ja mitalit katosivat ikiajoiksi. Olympiakisat jäivät Jaffeen ainoiksi kansainvälisiksi kilpailuiksi. Vielä vuonna 1934 hän luisteli uuden 25 mailin maailmanennätyksen Grossinger's Resortissa Catskill-vuorilla. Samassa paikassa Jaffee järjesti monia kilpailuja noihin aikoihin suositussa lajissa, jossa hypätään luistimilla tynnyririvistön yli ja standardoi kilpailuissa käytetyn tynnyrin koon.

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.