Innilän kartano

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Innilän kartano sijaitsee Lempäälässä Mäyhäjärven pohjoispäässä.

Nykyisellä paikallaan kartano on ollut 1600-luvulta lähtien, mutta sen omistajia tunnetaan jo vuodesta 1540 lähtien. Innilä on Lempäälän kartanoista vanhin. Sen perusti 1620-luvulla ratsumestari Kristoffer Danielsson Floor, mutta talon oli omistanut jo hänen isänsä Daniel Hansson. Innilä oli pitkään 1700- ja 1800-luvuilla naapuriensa Lastusten ja Sotavallan kartanoiden kanssa samoilla omistajilla. Kartanon pitkäaikaisin omistajasuku on ollut von Pfaler. 1880-luvulla Innilän omisti lyhyehkön ajan vapaaherra Carl Otto Alexander Munck ja siellä syntyi 1886 Ruth Munck eli Schwester Ruth. Innilässä asui pikkupoikana myös kansanedustaja ja pormestari Väinö Hakkila, jonka isä omisti kartanon myös lyhyehkön ajan 1800-luvun lopulla.

Päärakennus on vuodelta 1945, edellinen paloi Suomen sisällissodan taisteluissa huhtikuussa 1918. Pihapiirissä on vuodelta 1904 peräisin olevat hirsinen luhtiaitta ja tiilestä rakennettu tallirakennus sekä 1900-luvun alussa rakennettu työväen asuinrakennus.

Innilän osti 1909 maanviljelijä ja kansanedustaja Väinö Pastell ja hänen suvullaan kartano on edelleen. Innilä on nykyisinkin huomattava maanviljely- ja karjatila.

  • E.A. Aaltio: Mårten Segercrantz Sotavallan isäntänä. Hämeenmaa IX. 1957.