Ikaalisten vaakuna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ikaalisten vaakuna vuodesta 1972 eteenpäin. Sama vaakuna oli vuosina 1956–1971 Ikaalisten maalaiskunnan vaakunana.

Ikaalisten vaakunan on suunnitellut Pentti Papunen. Vaakunan selitys on ”kultaisessa kentässä sininen paalu, jossa kolme hopeista airoa vieretysten”, ja se on alun perin vahvistettu Ikaalisten maalaiskunnan kunnanvaakunaksi 17. huhtikuuta 1956. Vaakunan sininen paalu ja airot kuvaavat vesireittien merkitystä alueelle aina pohjankäynnistä siihen aikaan saakka, kun kirkkoveneitä vielä käytettiin. Ikaalisten kauppala otti vaakunan käyttöönsä maalaiskunnan kanssa tehdyn kuntaliitoksen yhteydessä vuonna 1972.

Ikaalisten kauppalanvaakuna (1961–1971)

Alkuperäinen Ikaalisten epäitsenäiselle kauppalalle 16. lokakuuta 1961 vahvistettu vaakuna oli myös Papusen suunnittelema. Sen vaakunaselitys on ”sinisessä kentässä hopeinen aaltokoroinen paalu, josta versoo kummallekin puolen kolme kultaista lehmuksen lehteä”. Vaakunan aaltokoroinen paalu kuvastaa kauppalan sijaintia vesistön äärellä ja lehmuksen lehdet jalopuuistutuksia.

Tämä heraldiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.